Scroll Top

Bandyliiga – Akilles kaatoi vieraissa Kampparit

Jääpallon Bandyliigassa pelattiin tänään kärkiottelu, kun sarjassa toisena oleva Mikkelin Kampparit sai kotonaan vastaansa sarjassa kolmantena olevan Porvoon Akilleksen. Ottelulla oli jo ennakkoon isot panokset, koska joukkueiden välinen ero sarjassa ennen illan ottelua oli vain yksi piste, joten illan kamppailua saattoi, jopa ratkaista runkosarjan kakkospaikan. Itse ottelu tarjosi runsaasti maaleja ja varsinkin vieraiden kokenut osasto oli ottelussa pelipäällä ja Akilles kairasi ottelusta hyvän esityksen jälkeen vierasvoiton maalein 6-4.

Akilles aloitti ottelun todella räväkästi ja siirtyi ottelussa heti ensimmäisellä minuutilla johtoon, kun kokenut Ville-Veikko Angeria teki vieraille 0-1 maalin. Kotijoukkue ei tästä hätkähtänyt vaan tuli ottelussa muutamaa minuuttia myöhemmin tasoihin Esko Liukkosen maalilla. Kampparit loi tasoitusmaalin jälkeen maalipaikkoja ja se siirtyikin ottelussa 2-1 johtoon, kun reilut 20 minuuttia oli ottelua takana. Maalintekijänä oli joukkueen tehopelaaja Kalle Lempinen, jolle maali oli jo kuluvan kauden 28. Tämän jälkeen ottelu pysyi pitkään tasaisena kunnes Akilles sai hurjan lisäbuustin aivan ensimmäisen puoliajan loppuun. Ensiksi kokenut Sami Laakkonen toi maalillaan vieraat ottelussa tasoihin ja vain minuuttia myöhemmin Ville-Veikko Angeria vei vieraat ottelussa jo  3-2 johtoon illan toisella maalillaan. Akilleksen hurjan tehohetken kruunasi Laakkonen, joka teki aivan puoliajan loppuun vielä 4-2 maalin kulmalyönnistä, joten puoliajalle siirryttiin vieraiden 4-2 johdossa.

Sami Laakkonen
Kuva: Pekka Huovila

Toinen puoliaika käynnistyi kotijoukkueen kannalta iloisesti, kun Esko Liukkonen kavensi illan toisella maalillaan lukemat 3-4. Tämän jälkeen vieraat ottivat kuitenkin pelin komentoonsa ja saivatkin luotua hyviä paikkoja lisämaalin tekoon. Akilleksen vahva pelaaminen tuottikin tulosta, kun Akseli Laakkonen laukoi vieraat jälleen kahden maalin johtoon, kun kamppailua oli pelattu 59 minuuttia. Kotijoukkue ei kuitenkaan antanut periksi vaan tuli jälleen kamppailuun mukaan, kun Iisakki Kaivola laukoi kulmalyönnistä isäntien 4-5 kavennusmaalin, kun toista puoliaikaa oli reilut 20 minuuttia takana. Tämän jälkeen kotijoukkue yritti vielä kuumeisesti tasoitusta, mutta viimeisellä kymmenminuutisella otetut kaksi peräkkäistä jäähyä kävivät joukkueelle kalliiksi ja Akilleksen Andreas Flinck laukoi kulmalyönnistä 6-4 maalin Rasmus Lindqvistin syötöstä. Ottelussa ei enää lisämaaleja nähty, joten Akilles nappasi ottelusta todella tärkeän vierasvoiton maalein 6-4 ja siirtyi samalla sarjataulukossa toiseksi pisteen edelle Kamppareita, joka putosi siis sarjassa kolmanneksi.

Kuva: Pekka Huovila

Bandyliigan runkosarja päättyy jo tulevana sunnuntaina ja runkosarjan voitto huipentuu lauantaina pelattavaan Veiterän ja Akilleksen väliseen kohtaamiseen, johon tämänpäiväinen lopputulos antoi hurjat panokset.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.