Scroll Top

Valioliigassa tänään todellinen huippuottelu Tottenham vs Manchester United, lue ottelun ennakko

Gamblers valioliiga

Englannin Valioliigassa pelataan tänään todellinen huippukamppailu, kun Tottenham isännöi Manchester Unitedia. Joukkueet kohtasivat edellisen kerran elokuussa aivan sarjan ensimmäisillä kierroksilla ja tuolloin Tottenham haki murskaavan 3-0 vierasvoiton Old Traffordilta. Tuon jälkeen on tosin tapahtunut paljon ja esimerkiksi Unitedin silloinen manageri Jose Mourinho sai joulukuussa potkut ja nyt  joukkuetta valmentaa seuran entinen kulttipelaaja norjalainen Ole Gunnar Solskjaer, joten tämän päivän otteluun lähdetään aivan eri lähtökohdista. Toki Tottenham lähtee otteluun suosikkina kotiottelunsa turvin, mutta molempien joukkueiden viime aikojen hyvä vire tekee ottelusta erittäin tasaisen ainakin ennakkoon.

Ennakkoasetelmat illan otteluun

 

Tottenham

Tottenham on pelannut jälleen hyvän kauden vaikka mestaruusjuna näyttääkin karkaavan joukkueelta. Lontoolaiset ovat voittaneet kahdeksasta edellisestä Valioliiga ottelusta kuusi. Ainoat tappiot ovat tulleet Wolvesille ja Arsenalille. Erityisesti juuri tuollaiset Wolvesille kärsityt kotitappiot ovat juuri niitä, jotka pudottavat joukkueen jälleen pois mestaruustaistelusta.

Tottenham on pelannut tällä viikolla yhden ottelun, kun se voitti tiistaina liigacupin välierän ensimmäisessä osaottelussa Chelsean Harry Kanen rankkarimaalilla 1-0. Vaikka tiistain Chelsea ottelu oli tiukka ja vähämaalinen on Tottenham esiintynyt viime aikoina vakuuttavasti ja joukkueen puolustus sekä hyökkäys on toiminut todella loistavasti.

Embed from Getty Images

Puolustuksen vahvasta pelaamisesta kertoo jotain se, että joukkue on päästänyt viidessä viime pelissä yhden maalin ja pitänyt neljä kertaa nollan. Ennen tätä iltaa joukkue on pitänyt maalinsa puhtaana yhteensä 342 minuuttia, joten puolustuksen ja maalivahti Hugo Llorisin pelaamiseen voi manageri Mauricio Pochettino luottaa.

Tottenhamin hyökkääjät ovat olleet hurjassa iskussa viime otteluissa, sillä Harry Kane on ollut totutun vahva ja mies on tehnyt neljässä edellisessä sarjapelissä yhteensä viisi maalia. Kaikki kilpailut mukaan lukien Kanen maaliputki on tällä hetkellä kuuden ottelun mittainen, joten tänään miehellä on oiva paikka kasvattaa maaliputki jo seitsemään otteluun  United-puolustuksen kustannuksella.

Hyökkäyksessä iloinen yllätys on ollut Etelä-Korean maajoukkuepelaaja Heung-Min Son, jonka alkukausi oli todella vaikea. Joulukuussa mies sai kuitenkin ketsuppipullon auki ja tuon jälkeen tahti on ollut tuhoisaa. Korealainen on tehnyt Kanen tavoin neljässä viime pelissä viisi maalia ja yhteensä joulukuun alusta lähtien mies on tehnyt seitsemän peliin seitsemän maalia eli maali per ottelu tahdilla. Miehen maalivire poistaa myös paineita Kanelta, koska nyt maalinteko ei ole pelkästään yhden hyökkääjän harteilla, joten maalintekoon löytyy nyt lisää leveyttä verrattuna alkukauteen.

Embed from Getty Images

 

Manchester United

Manchester Unitedin kausi on ollut hankala ja joukkue on tällä hetkellä sarjassa sijalla kuusi. Joulukuussa seura teki ehkä hivenen radikaalin, mutta täysin oikean ratkaisun antamalla manageri Jose Mourinholle potkut. Mourinhon alaisuudessa Unitedin pelaaminen oli todella passiivista ja hyökkäyspeli hidasta eikä maalipaikkoja pystytty luomaan tarpeeksi. Unitedin uudeksi manageriksi palkattiin seuran entinen pelaaja Ole Gunnar Solskjaer ja tämän jälkeen tahti on ollut tuhoisaa. Norjalainen on ollut penkin takana neljässä Valioliiga-ottelussa sekä yhdessä FA Cupin ottelussa ja ManU on voittanut nuo kaikki neljä peliä maalierolla 16-3, joten iso muutos on tapahtunut joukkueen pelaamisessa verrattuna Mourinhon pelitapaan tämän kauden aikana. Lisäksi Unitedin pelaaminen on hyökkäyssuuntaan huomattavasti nopeampaa ja viihdyttävämpää eikä hyökkäykset pysähdy samalla tavalla kuin aikaisemmin ja myös  maalipaikoille päästään entistä useammin.

Embed from Getty Images

Isoin muutos on tapahtunut Paul Pogban pelaamisessa. Syksyllä huhuttiin pitkään, että Pogban ja Mourinhon välit eivät ole parhaat mahdolliset ja nyt, kun manageri vaihtui niin huomaa miten miehen peli on vapautunut ja hymy on jälleen palannut ranskalaisen kasvoille. Pogba on managerin vaihdoksen jälkeen tehnyt neljässä Valioliiga-ottelussa neljä maalia ja syöttänyt siihen päälle vielä kolme. Mikäli miehen pelaaminen pysyy läheskään samalla tasolla mitä viime otteluissa on nähty tulee ranskalainen aiheuttamaan paljon päänvaivaa puolustajille ja eikä olisi ihme jos esimakua saataisiin jo tämän illan Tottenham ottelussa.

Unitedin on ollut vaikea pitää maaliaan puhtaana tällä kaudella eikä viime aikoina siihen ole ollut tarvetta, kun joukkue on itse tehnyt 3-5 maalia ottelussa. Toki kahdessa edellisessä kamppailussa maali on pysynyt puhtaana, joka on hyvä juttu illan Tottenham peliä ajatellen, koska mikäli joukkue haluaa voittaa näitä niin sanottuja iso otteluita olisi oman maalin hyvä pysyä puhtaana, koska muuten voittaminen vaikeutuu huomattavasti.

Embed from Getty Images

ManU:n puolustuksesta puuttuu tänään Eric Bailly, joka kärsii pelikieltoa, joten toppariparina aloittaa mitä ilmeisimmin Lindelöf-Jones, jotka pelasivat jo toppariparina joukkueen edellisessä sarjaottelussa. Jones oli samalla paikalla myös FA Cupin ottelussa, mutta Lindelöf puolestaan sai huilivupron kyseiseen otteluun.

MIelenkiintoista on myös nähdä kuka aloittaa kärjessä, sillä viime aikoina ykköshyökkääjän viittaa on kantanut Marcus Rashford, joka on syrjäyttänyt ainakin toistaiseksi Romelu Lukakun avauskokoonpanosta. Toki Rashford on pelannut hyvin ja tehnyt neljään viime peliin kolme maalia. Lukaku ei onneksi ole ottanut itseensä vaikka on joutunut aloittamaan penkillä, koska kehonkieli oli todella iloisen näköinen Newcastlea vastaan, kun mies teki maalin tultuaan juuri vaihdosta kentälle. Muutenkin nykysysteemi toimii joukkueen kannalta hyvin, sillä Lukaku on todella toimiva täsmäase, sillä mies on tehnyt kaksi maalia kahdessa edellisessä ottelussa, jossa mies on tullut vaihdosta kentälle. Lisäksi Lukaku osui FA Cupissa Readingia vastaan, jossa aloitti avauskokoonpanossa, joten belgialainen on tällä hetkellä kolmen ottelun maaliputkessa, joten itseluottamuksen pitäisi olla kohdillaan myös Tottenham pelin alla.

Tänään myös nähdään jatkuuko manageri Ole Gunnar Solskjaerin tuhkimotarina edelleen joukkueen peräsimessä vai tuleeko tilille jo ensimmäinen pistemenetys. Mikäli United pystyisi.

Embed from Getty Images

 

 

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.