Scroll Top

Liiga – HIFK saa vieraakseen Lahden Pelicansin

Jääkiekon SM-liigassa runkosarja alkaa vedellä viimeisiään ja taistelu pudotuspeleistä käy äärimmäisen kuumana. Torstaina pelataan Helsingissä pudotuspelien kannalta äärimmäisen mielenkiintoinen ottelu, kun HIFK isännöi Lahden Pelicansia. Joukkueet ovat kohdanneet kuluvan kauden aikana kolmesti ja Pelicans johtaa keskinäisiä otteluita voitoin kaksi-yksi.

Ennakkoasetelmat

HIFK:n kausi on kokonaisuudessaan ollut pettymys ja joukkue uhkaa jäädä suoran pudotuspelipaikan ulkopuolelle. Tammi-helmikuussa joukkueella oli todella heikko jakso, mutta viime aikoina joukkueen esitykset ovat olleet parempia ja voittoja on alkanut tulla. Torstain ottelu on joukkueelle todella tärkeä. koska ottamalla suoran kolmen pisteen voiton voi IFK taistella vielä top kuusi sijoituksista.

Embed from Getty Images

Maalinteko on ollut HIFK:n suurin heikkous kauden aikana ja erityisesti ylivoimapelaaminen on tökkinyt kauden aikana todella pahasti. Vaikka joukkueen otteet ovatkin parantuneet niin viimeisen viiden pelin aikana joukkue ei ole tehnyt yhtään ylivoimamaalia. Erikoistilannnepelaamisen pitää parantua rutkasti mikäli joukkue mielii keväällä pelata mitalipeleissä. Myös syöttöjen laadussa on joukkueella petrattavaa, koska liian usein tuntuu jäävän sellainen kuva, että pelaajien syötöt ovat vain sinne päin ja niistä puuttuu tarvittava laatu.

Puolustus on ollut HIFK ehdoton vahvuus vaikka sielläkin sattuu aika ajoin helppoja oman pään virheitä. Antti Törmäsellä on vielä muutama peli aikaa saada palettinsa kuntoon ennen kuin pudotuspelit alkavat. Mikäli HIFK pystyy keväällä pelaamaan potentiaalinsa ylärajoilla on joukkueella mahdollisuudet vaikka mihin.

Embed from Getty Images

Pelicansin kausi on ollut varsin tasapainoinen ja joukkue on ollut käytännössä koko kauden sijoilla 5-8. Tosin viime aikoina joukkueen peli on alkanut tökkimään ja viimeisestä kuudesta ottelusta joukkue ei ole saalistanut yhtään kolmen pisteen voittoa. Pisteitä olisi syytä alkaa tulemaan jos joukkue mielii ottaa suoran pudotuspelipaikan itselleen.

Lahtelaisia on viime kierroksilla vaivannut paha maalinteko ongelma ja se on pystynyt tekemään viidessä viime ottelussa vain kymmenen maalia. Myös erikoistilannepelaamisessa on rutkasti parantamisen varaa. Joukkueen ylivoima on prosenteissa vasta Liigan kymmenenneksi tehokkainta ja alivoima puolestaan yhdeksänneksi parasta, joten molemmilla osa-alueilla on kehitettävää.

Embed from Getty Images

Arvio

Äärettömän tärkeä ottelu molemmille joukkueille, joten se saattaa näkyä ottelun alussa varovaisuutena. Avausmaalin merkitys näin tasaisessa ottelussa on äärettömän iso. Se kumpi pystyy pelaamaan kiekon kanssa rohkeasti ja yrittämään ratkaisuja on ottelussa vahvoilla. HIFK ei ole ollut mikään vahva kotijoukkue tällä kaudella, mutta siitä huolimatta Gee pitää IFK suosikkina illan ottelussa. Vetolapuille suositellaan niukkaa kotivoittoa ja sitä kautta HIFK taistelee vielä runkosarjan lopussa suorasta pudotuspelipaikasta

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.