Norjan jääkiekkoliigassa saatiin viikonloppuna aikaan melkoinen tuomarifarssi. Kaikki alkoi perjantaina välieräsarjan avausottelussa Stavanger Oilersin ja Vålerengan välillä. Pelin ollessa toisessa erässä tilanteessa 2–2, Stavangerin Martin Blakseth Huse laukoi kiekon kohti Steffan Söbergin vartioimaa Vålerengan maalia. Söberg sai hanskansa väliin ja tuomari pisti pelin poikki.
Kun tuomari vihelsi pilliin uuden aloituksen merkiksi, näytettiin videotaululla samalla kuvaa, jossa kiekko näytti ennättäneen maaliin ennen kuin maalivahti sai kiekon kiinni. Tuomari huomasi tilanteen aloitusvihellyksen jälkeen, ja kävi tarkistamassa tapauksen videolta. Lopputuloksena tilanteesta tuomittiin maali Stavangerille. Ottelu päättyi Stavangerin 4–3-voittoon, mutta pelin jälkeen Vålerenga teki tapahtuneesta protestin. Sääntöjen mukaan edellisestä tilanteesta syntynyttä maalia ei saa hyväksyä, mikäli peli on jo ennätetty käynnistää uudelleen. Lisäksi Vålerengan seurapomo Jan Tore Kjaerin mielestä kukaan ei voinut sanoa sataprosenttisen varmasti, että kiekko oli todella käynyt maalissa. Protesti hyväksyttiin ja Norjan jääkiekkoliitto hylkäsi koko ottelun.
Se taas johti jälleen uuteen sekoiluun.
Liitto määräsi alunperin toiseksi välieräotteluksi kaavaillun, Vålerengassa pelattavan matsin välieräsarjan avausotteluksi. Se taas ei aluksi kelvannut runkosarjan voittaneelle ja sitä kautta kotiedun ansainneelle Stavangerille, joka olisi halunnut aloittaa sarjan kotonaan. Norjan liitto ei venkoiluun enää suostunut, vaan sarja alkoi Vålerengan kotikentällä sunnuntaina. Stavangerillekaan ei jäänyt asiassa lopulta nokan koputtamista, sillä joukkue voitti ottelun puhtaasti 3–0.
– Säännöt sanovat, että korkeammin sijoittunut joukkue aloittaa välierät kotona. Niin on päätetty Jääkiekkoliitossa. He eivät voi muuttaa omia sääntöjäään, Stavanger-pomo Pål Higson ihmetteli VG:lle.
Norjan liitosta kuitenkin jyrähdettiin, että päätöksestä ei voi valittaa.
Ensimmäisen osaottelun hylkäämisen vuoksi Stavangerin ja Vålerengan välieräsarja laahaa nyt aikataulullisesti kaksi päivää toista, Spartan ja Storhamarin välistä välieräsarjaa perässä.