Suomi pelaa kahden välipäivän jälkeen lauantaina Ranskaa vastaan. Ranska on pelannut kisoissa neljä ottelua, joista se on voittanut kaksi ja hävinnyt kaksi. Suomi ja Ranska ovat kohdanneet edellisen kerran MM-tasolla 2013 silloin leijonat voitti ottelun 3-1. Ranskan joukkueesta kisoissa ovat kunnostautuneet kokenut Sacha Treille ja NHL-pelaaja Pierre Bellemare. Molemmat pelaajat ovat tehneet näissä kisoissa kolme tehopistettä. Suomi lähtee kamppailuun neljän ottelun voittoputkessa. Päävalmentaja Kari Jalonen leimasi perjantaina Mikko Rantasen ja Jani Lajusen kisapassit eli näin ollen NHL vahvistuksia kisoihin on turhaa enää odottaa. Lauantain Ranska ottelussa nähdään myös kokoonpano muutoksia kun Jani Lajunen tulee pelaamaan nelosketjuun Tomi Sallisen tilalle. Ranskaa vastaan Suomella ei ole varaa pelata yhtä löysästi mitä se pelasi keskiviikkona Unkaria vastaan. Jos Suomi pelaa omalla hyvällä tasollaan ei voittajasta ole epäilystä.
Avainkohdat Suomen voittoon
-Ylivoimapelin pitää olla parempaa mitä se on ollut kahdessa edellisessä ottelussa
– Asenne pitää olla kohdillaan vaikka vastassa on niin sanottu pienempi maa. Jos asennepuoli mättää voi tulla todella vaikea peli.
-Ottelun alku on tärkeä. Suomen olisi hyvä saada ottelun alkuun onnistumisia.
– Hyvää 5 vs 5 pelaamista vaaditaan koko joukkueelta. Paineistusta Ranskan köykäiselle pakkikalustolle heti pelin alusta alkaen.
Arvio
Suomi pelasi aika huonon ja vaisun pelin vaikka Unkari kaatui selvin 3-0 lukemin. Gee ei millään jaksa uskoa, että leijonat pelaisi kahta huonoa peliä peräjälkeen. Ranska on toki kovempi maa kuin Unkari mutta silti lajin pienitä maita. Jos vaan Suomen tähtipelaajat ovat pelipäällä, ei Ranskasta pitäisi olla Suomelle vastusta. Suomi voittaa kahdella tai kolmella maalilla.