Scroll Top

Suomelle hattutemppu

Kolmaskin voitto Suomelle: Lappeenrannassa FIN – KAZ 6–3 (2–2)

Suomen jääpallomiehistö pelasi täysipainoisesti myös kolmannessa maaotteluiden osaottelussa Lappeenrannan Kisapuistossa sunnuntaina. Kokonaisuudessaan peli oli hyvin Suomen hallinnassa. Suomi pelasi aktiivisesti pitäen palloa ja hyökkäyksiin lähdettiin harkiten mutta terävästi. Puolustuspelaaminen oli myös tiivistä: Kazakstanin hyökkäykset niputettiin laitoihin ja vierasjoukkueen kovia lyöjiä ei päästetty keskelle ja siten vaaratilanteisiin.

Ottelussa Suomen parhaaksi valittiin Juho ”Lipi” Liukkonen, joka joutui kuumetaudin takia huilaamaan perjantain ottelun Mikkelissä. Liukkonen oli tänään hyvä ja hänen vahvoja luisteluja ja karvaamista maajoukkue kaipaa edelleen. Kazakstanin paras oli puolestaan maalivahti Andrei Rein, joka piti joukkuettaan pysytyssä hyvillä torjunnoillaan.

Päävalmentaja Antti Parviainen oli tyytyväinen ottelusarjaan ja Lappeenrannan tapahtumaan:

”Joukkueen esitys tyydytti kyllä. Hieman toisen jakson aikana ote herpaantui ja pelaajien välit hieman kasvoivat, mutta muuten esitys oli kyllä hyvä”, Parviainen summasi ottelua.

”Tänään maalivahtimme Pertti Virtanen oli hyvä ja puolustuksessa Markus Hiukka liberona piti linjat kunnossa.”

”Tämä ottelusarja vastasi hyvin tarkoitustaan ja antoi meille eväitä valmistua kevään MM-kisoihin Habarovskia ajatellen, mutta myös seuraaviin, vuoden 2016 ja -17 kisoihin”, Parviainen näki.

Maajoukkueen kapteeni Ville Aaltonen oli samoilla linjoilla:

”Pelattiin ehjä 90 minuuttia ja toteutettiin hyvin laadittua taktiikkaa. Meidän on tarkoitus olla pallollisena aktiivinen ja siten hallita ottelua. Mielestäni tänään onnistuttiin siinä hyvin”, Aaltonen kertoi.

”Myös pelin sisällä voitiin hieman muuttaa taktiikkaa ja esimerkiksi karvauspelissä tehtiin muutamia muutoksia pelin aikana. Se onnistui myös hyvin”, Ville Aaltonen totesi tyytyväisenä.

Ottelun ensimmäisellä jaksolla pelattiin maltillisesti, melkeinpä varovaisesti ensimmäinen 30 minuuttia. Suomi avasi maalinteon kulmalyönnistä, kun tuttu mies, numero 4 Pekka Hiltunen asettui keskilyöjän paikalle: pallo keskelle ja ylös – Suomi 1–0-johtoon. Tämän jälkeen pelattiin aivan 1. jakson lopulle, jolloin Markus Kumpuoja pääsi lisäämään Suomen johdon 2-0:aan.

Kazakstan aloitti 2. jakson terävästi ja kavensi pelin 47. minuutilla (Denis Sloutin), mutta heti seuraavasta hyökkäyksestä Sami Laakkonen teki Suomelle kolmannen maalin rankkarista. 3–1-tilanteessa pelattiin jälleen varovaisesti ja ote kääntyi hieman Kazakstanille, mutta 70. minuutin kohdalla Laakkonen pääsi vapaaksi ja iski Suomen 4–1-johtoon. 7 minuuttia tästä ja Kazakstanin kapteeni Rajan Issaliev kavensi numeroiksi 4–2. Tämän jälkeen Suomi jälleen tiivisti otetta: Mikko Lukkarilan (5–2, 80. min) ja Pekka Hiltusen toisella kulmamaalilla (6–3, 85. minuutilla) voitto oli selvä. Kazakstanin kolmannen maalin teki aina vaarallinen Vlacheslav Bronnikov 84. minuutin kohdalla.

Kaikkiaan tämä Mikkelissä, Imatralla ja Lappeenrannassa pelattu kolmen maaottelun sarja oli loistava jääpallotapahtuma. Itse ottelut olivat kaikilla paikkakunnilla viihdyttäviä ja yleisö oli saapunut kaikille paikkakunnille mukavasti. Mieleenpainuvinta näissä peleissä oli, niin tänään ja perjantaina pelanneesta ykkösmiehistöstä kuin lauantaina Imatralla esiintyneestä ”haastajajoukkueesta”, huokunut hyvä fiilis. Joukkueenjohtoryhmä kiitti hyvästä tapahtumajärjestelyistä paikallisia seuroja, jotka olivat tehneet kovan työn tapahtumien onnistumiseksi.

– G –

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.