Scroll Top

SM-liiga – HPK ja Tappara iskevät yhteen Hämeenlinnassa, lue ottelun ennakko

Jääkiekon SM-liigassa jatkuu tänään pudotuspelit, kun HPK ja Tappara kohtaavat välieräsarjan neljännessä ottelussa Hämeenlinnassa. Tappara johtaa ottelusarjaa voitoin 2-1, mutta HPK on pystynyt näyttämään, että se tulee haastamaan kirvesrinnat tosissaan finaalipaikasta.

Ennakkoasetelmat illan otteluun

HPK

Antti Pennasen luotsaama HPK lähtee illan otteluun hyvästä tilanteesta vaikka joukkue edellisen pelin hävisin. Kerho pystyi tiistain kamppailussa pelaamaan hyvällä tasolla eikä olisi ollut suurikaan vääryys vaikka HPK olisi ottelun voittanut. Joukkue johti kahdesti kamppailua, mutta ei pystynyt useasta ylivoima mahdollisuudesta huolimatta tekemään voittomaalia.

Erikoistilannepelaamisesta pitää antaa joukkueelle miinusta, sillä HPK on pystynyt kolmessa ottelussa tekemään vasta yhden ylivoimamaalin vaikka tilaisuuksia olisi ollut parempaan. Edellisissä kamppailussa joukkue pääsi viidesti ylivoimalle ja paremmalla ylivoimapelillä joukkue olisi pystynyt voittamaan ottelun.

Onneksi HPK on pudotuspeleissä pelannut kotona hyvällä tasolla, joten se antaa sille hyvän selkänojan illan otteluun. Toki painetila on kova, sillä joukkueella on tänään käytännössä pakkovoiton paikka, koska Tapparaa ei ole varaa päästää otteluvoitoissa 3-1 johtoon.

Kuva: HPK

Tappara

Tappara ei ole välierissä vielä mitenkään häikäissyt, mutta joukkueen rutiinitaso on niin kovaa luokkaa, että se riittää näissäkin peleissä pitkälle. Edellisessä ottelussa Tappara näytti mistä se on tehty ja joukkue pystyi kairaamaan tärkeän voiton vaikka peli olikin aika ajoin hivenen takkuista. Materiaalin leveys tuli ottelussa hyvin esiin, kun kolmosketjussa pelaava Joona Luoto auttoi kahdella maalillaan joukkueen voittoon.

Vaikka Tapparan hyökkäyspelaaminen ei ole vielä säkenöinyt niin puolustuspelaaminen on se osa-alue mihin joukkue voi tukevasti nojata. Toki edellisessä vieraspelissä joukkue päästi neljä maalia omiin, mutta muuten puolustuspeli on ollut koko pudotuspelien ajan hyvällä tasolla. Lisäksi maalivahti Christian Heljanko on pelannut pudotuspeleissä todella hyvällä tasolla ja antanut joukkueelle mahdollisuuden jokaisessa ottelussa voittoon. Heljangon hyvää pelaamista tarvitaan myös tänään mikäli Tappara haluaa hakea ryöstön Hämeenlinnasta.

Arvio

HPK on ennakkoon lievä suosikki vaikka se edellisen ottelun hävisikin. Kerho tulee varmasti avauserään vahvasti ja lisäksi äänekäs kotiyleisö antaa sille hyvän tuen. Tappara laittaa varmasti kotijoukkueen ahtaalle, mutta silti Gee näkee, että HPK ottaa tänään voiton ja tasoittaa ottelusarjan 2-2.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.