Jääkiekon SM-liigassa pelataan tänään puolivälierien toiset osaottelut. Helsingissä kohtaavat HIFK ja TPS ja Tampereella puolestaan Ilves ja Tappara. Tässä ennakossa käymme läpi Tampereen paikallisottelun, johon lähdetään mielenkiintoisesta tilanteesta, koska Ilves yllätti kaikki voitti avaus kohtaamisen lukemin kuusi-kolme.
Ennakkoasetelmat
Ilves
Ilves on pelannut vahvaa kevättä ja se on pudotuspeleissä voittanut nyt kolme ottelua putkeen Ässä sarja mukaan luettuna. Ilves esitti jo runkosarjan lopussa vahvoja otteitaan ja sama meno on jatkunut myös kevään pudotuspeleissä.
Ilves oli avausottelussa vaikeuksissa ja se olikin pelin puolivälissä kolme-yksi tappiolla. Tämän jälkeen Tapparan Veli-Matti Savinaisen hermokontrolli petti ja mies otti toisen erän loppuun yhteensä kuusi minuuttia jäähyjä. Ilves ratkaisi tuona aikana pelin itselleen ja latoi yhteensä viisi maalia toiseen erään, joka riitti lopulta avausottelun voittoon.
Ilves voi lähteä toiseen otteluun varsin vapautuneesti eikä joukkueen niskassa ole suuri paineita toisin, kun Tapparalla. Vaikka joukkueen materiaali ei ole paperilla yhtä kova kuin vastustajalla löytyi avausottelussa ratkaisijoita todella laajalta rintamalta. Silti kokenut osasto oli ratkaisu roolissa, kun Matias Sointu teki kaksi maalia ja Tapio Laakso puolestaan syötti kolme osumaa, myös pitkän uran Tapparassa pelannut Teemu Aalto oli vahvalla pelipäällä Ilveksen takalinjoilla.
Mikäli päävalmentaja Karri Kivi saa joukkonsa avausottelun kaltaiseen hurmostilaan myös toisessa ottelussa on Ilveksellä mahdollisuudet vaikka mihin. Mikäli joukkue ottaa voiton myös toisesta ottelusta on sillä todella hyvät saumat yllättää runkosarjan voittaja Tappara ja edetä sitä kautta mitalipeleihin.
Tappara
Runkosarjan voittaja Tappara on edelleen suurin suosikki mestariksi vaikka joukkue avausottelun häviskini selvin numeroin. Ottelun alku oli Tapparalta hyvää ja joukkue näytti pelaavan samalla varmalla tasolla mitä runkosarjassa nähtiin. Toisessa erässä Tappara sortui harvinaiseen ylimielisyyteen, josta esimerkkinä vaihtoaitiosta kantautunut nauru Ilveksen pelaajille, kun nämä kaatuivat jäähän. Myös osalla pelaajista näytti hermokontrolli pettävän, josta hyvänä esimerkkinä tähtipelaaja Veli-Matti Savinaisen typerät jäähyt kakkos erässä.
Päävalmentaja Jussi Tapola saa varmasti joukkueen takaisin maan pinnalle ja tämän illan ottelussa tuskin nähdään avaus kamppailun tapaista sulamista. Joukkueen tarvitsee pelata vain omalla hyvällä tasollaan niin kuin runkosarjassa sekä keskittyä puolustamaan omassa päädyssä varmemmin kuin avaus kohtaamisessa. Lisäksi alivoiman pitää olla parempaa mitä avausottelussa nähtiin, koska siinä joukkue laski Ilveksen luvattoman helposti tekopaikoille. Myös maalivahti valintaa pitää miettiä tarkkaan, koska avausottelun aloittanut Teemu Lassila ei vakuuttanut tolppien välissä. Kaikkia takaisku maaleja ei voi toki laittaa Lassilan piikkiin, mutta siitä huolimatta Dominik Hrachovina olisi loogisempi valinta ykkösmaalivahdiksi.
Arvio
Tapparalla on valtavat paineet niskassaan avausottelun tappion johdosta. Mielenkiintoista nähdä näkyykö tämä hermostuneisuutena varsin ottelun alussa. Ilves on tällä hetkellä todellisessa hurmoksessa ja joukkue voi lähteä vapautuneesti illan kamppailuun. Mikäli Tappara pystyy pelaamaan omalla tasollaan on se vahvoilla tämän illan kamppailussa. Gee veikkaa tasaista ottelua, jossa haetaan voittajaa pitkän kaavan kautta eli jatkoeriin mennään.