Scroll Top

Pitkäaikainen taistelupari kohtaa jälleen miesten Superpesiksen finaaleissa

Superpesis Pesäpallo Pesis

Kaksi joukkuetta ovat hallinneet miesten Superpesiksen loppuottelutaistoa 2010-luvulla. Vimpelin Veto vei SM-kultaa 2010, jäi hopealle viidesti 2011-2015 ja palasi ykköseksi 2016. Kaikkina näinä hopeisina vuosina Sotkamon Jymy voitti mestaruuden. Vuosi sitten Sotkamo hävisi ensi kertaa kautta aikain loppuottelun Vimpeliä vastaan.

Vimpelin kausi 2016 muodostui kokonaisuudessaan tuhkimotarinaksi, joka päätyi lopulta ”Matka ennen päämäärää” -dokumentiksi. Joukkue jäi tyystin ilman juoksuja kolmannessa loppuottelussa kotikentällään, mutta haki vierasvoiton Sotkamosta ja piti pintansa viidennessä kohtaamisessa. Seurahistorian neljäs mestaruus 10 hopeamitalin kyljessä poisti ennen kaikkea ison henkisen painolastin.

Kuva: Erkki Hautaviita

Kuluvalla kaudella laajaa kokoonpanoa ja ratkaisijoita on tarvittu, sillä joukkue ei ole välttynyt loukkaantumisilta. Sami Haapakoski loukkasi jalkansa puolivälierissä ja Matias Rinta-aho polvensa välieräavauksessa. Silti Vimpeli on ollut totutun vahva ja kärsinyt kotikentällään ainoastaan yhden tappion koko kauden aikana (Joensuun Mailaa vastaan 11.6.). Saarikentän hurmos onkin yksi vahva ase finaalisarjaan, joka käynnistyy Vimpelistä sunnuntaina.

– Vimpelin yleisö kehiin, kotietu on meidän. Koko sielu on pelissä. Semmoinen hornankattila käyntiin kuin viime vuonna, pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki vaatii.

Vaikka Vimpeli oli kuskin paikalla puolivälierä- ja välieräsarjoissa, joukkue sai tärkeää kokemusta tiukoista otteluista.

– Pudotuspelimaailmassa pitää sietää tuskaa ja vastoinkäymisiä. Kysymys on siinä, kuinka ne pystytään nollaamaan ja menemään eteenpäin, Kivimäki muistutti.

Sotkamon hurja mitaliputki jatkuu

Sotkamo on sijoittunut runkosarjassa neljänneksi 1989, 1998, 2009 ja nyt 2017. Tätä heikompaa runkosarjan sijoitusta joukkueella ei ole ollut kaudesta 1989 alkaneella nykyisellä pääsarjataipaleella. Menestysputki on muutenkin ainutlaatuinen. Kaudesta 1990 lähtien joukkue on jäänyt vain kahdesti ilman mitalia ja voittanut 17 mestaruutta 27 mahdollisesta.

Kuva: Janne Kuronen

Kuluva kausi on ollut Sotkamolle vaiherikas ja sisältänyt monenlaisia käänteitä. Loukkaantumissuma pakotti kutsumaan apuun kaikkien aikojen mitalitilaston kärkipelaajan Jani Komulaisen, joka pitää näin ykköspaikkansa tämän kauden jälkeenkin. Sotkamo kukisti puolivälierissä hyvin haastaneen Seinäjoen JymyJussit, mutta pelinjohtaja Mikko Kuosmasen kommentti yllätti monet voitokkaan sarjaan jälkeen.

– Koko sarjassa meitä leimasi häviämisen pelko. Kehonkieli oli arka. Nyt katastrofi on vältetty, Kuosmanen totesi.

Välierissä avausottelun voittanut Joensuun Maila sai lopulta nöyrtyä Sotkamoa vastaan voitoin 1-3. Varsinkin ratkaisuhetkillä sekä yksilöiden että koko joukkueen suoritustaso alkoi jo olla menestyksen edellyttämällä tasolla. Kunnonajoitus tuntuu jälleen kerran osuneen täydellisesti nappiin.

Loppuottelusarjassa nähdään maailman parhaita pesäpalloilijoita tositoimissa. Pudotuspelien kaikkien aikojen tilastojen kärkipaikkoja miehittävät Vimpelin Sami Haapakoski (etenijätilasto) ja Henri Puputti (kunnarit) sekä Sotkamon Jani Komulainen (kärkilyönnit) ja Roope Korhonen (lyöjä- ja tehotilastot).

Lähteet: Pesäpalloliiton tiedote

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.