Scroll Top

Nuorten Leijonien MM-kotikisojen otteluohjelma julki

Gamblers leijonat

Suomi aloittaa vuodenvaihteessa 2015–16 Helsingissä pelattavat jääkiekon nuorten MM-kisat ottelulla Valko-Venäjää vastaan. Suomen kanssa samassa alkulohkossa pelaavat myös Venäjä, Slovakia ja Tshekki.

Alle 20-vuotiaiden MM-turnauksen toisessa alkulohkossa kiekkoilevat Kanada, USA, Ruotsi, Sveitsi ja Tanska.

 

– Jo MM-kisojen alkusarjassa nähdään todella mielenkiintoisia ottelupareja kummassakin lohkossa. Esimerkiksi kisojen avajaispäivänä on Suomen ottelun lisäksi tarjolla todellinen herkkupala, kun USA ja Kanada kohtaavat toisensa ensimmäisen pelipäivän myöhäisottelussa, MM-kisojen pääsihteeri Timo Bäckman hehkuttaa Jääkiekkoliiton tiedotteessa.

Tapaninpäivän avauspelin jälkeen Suomi kohtaa Venäjän 28. joulukuuta, Slovakian 30. joulukuuta ja Tshekin uudenvuoden aattona. Kisojen mitalipelit kiekkoillaan 5. tammikuuta 2016.

Suomen peliohjelma jääkiekon nuorten MM-kisoissa 26. joulukuuta 2015–5. tammikuuta 2016 Helsingissä:

La 26. 12. Suomi–Velko-Venäjä

Ma 28. 12. Venäjä–Suomi

Ke 30. 12. Slovakia–Suomi

To 31. 12. Suomi–Tshekki

La 2. 1. Puolivälierät

Ma 4. 1. Välierät

Ti 5. 1. Pronssiottelu ja finaali

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.