NHL – Columbus jatkoi vahvaa kevättään ja San Jose haki ryöstön Pepsi Centeristä

Kevään yllättäjäjoukkue Columbus Blue Jackets jatkaa vahvaa pelaamistaan NHL:n pudotuspeleissä. Viime yönä joukkue otti toisen voittonsa putkeen, kun se kukisti Boston Bruinsin kotonaan maalein 2-1. Samalla Columbus siirtyi ottelusarjassa johtoon voitoin 2-1.

Ottelu alkoi tasaisesti ja kummallakin joukkueella oli omat paikkansa siirtyä ottelussa johtoon, mutta kummatkin maalivahdit niin Bostonin Tuukka Rask kuin Columbuksen Sergei Bobrovsky pelasivat maalillaan erinomaista peliä. Tästä huolimatta Columbus siirtyi avauserän lopussa johtoon, kun Boone Jenner tuli hyvin kiekon kanssa hyökkäysalueelle ja leikkasi laidasta keskelle, jonka jälkeen mies laukoi kiekon ohi Raskin ja Columbus siirtyi kamppailussa 1-0 johtoon.

Embed from Getty Images

Kotijoukkue jatkoi toisessa erässä vahvaa pelaamistaan ja joukkue vyörytti tilanteita toisensa jälkeen Bostonin maalille. Ottelun kulminaatiopiste nähtiin, kun Bostonin Brad Marchand otti jäähyn korkeasta mailasta. Columbus pelasi vahvaa ylivoimaa ja joukkue sai luotua vaarallisia tilanteita vieraiden maalilla. Lopulta ylivoima tuotti myös tulosta, kun Cam Atkinson laukoi kiekon maalille, jonka jälkeen Nick Foligno pääsi yrittämään maalintekoa. Tämä yrityksen Rask vielä torjui, mutta seuranneen reboundin laittoi Matt Duchene sisään ja Columbus siirtyi tällä maalilla jo 2-0 johtoon. Loppukaudesta Columbukseen liittynyt Duchene on ollut joukkueensa kantavia voimia pudotuspeleissä ja mies on tehnyt seitsemässä playoff-ottelussa jo tehot 5+4.

Columbus näytti marssivan jo kahden maalin johdossa erätauolle kunnes Boston pääsi iskemään aivan erän loppuun. Jake DeBrusk ajoi laidasta maalille ja koitti ujuttaa kiekkoa maaliin. Aluksi näytti, että Bobrovsky torjui kiekon ja myös tuomarit levittivät kätensä, mutta videotarkistus paljasti, että kiekko oli kuin olikin käynyt maalissa ja näin Boston kavensi lukemat 1-2.

Embed from Getty Images

Päätöserässä Boston yritti vimmatusti tasoitusta ja saikin luotua vaarallisia tilanteita kotijoukkueen maalille. Paras paikka tuli nelosketjussa pelaavalle Noel Acciarille, joka pääsi laukomaan hyvästä paikasta b- pisteen kaaren tuntumasta, mutta miehen laukaus kilahti tolppaan.Vaikka Boston kolmatta erää hallitsi niin kotijoukkue pystyi kestämään vieraiden paineen ja näin Columbus otti toisen voittonsa lukemin 2-1.

Ottelun tähtiä olivat molempien joukkueiden maalivahdit. Vieraiden Tuukka Rask torjui ottelussa 32 kertaa ja kotijoukkueen Sergei Bobrovsky pysäytti kiekon 36 kertaa, joten maalivahdit ovat olleet tässä sarjassa todella kovassa vireessä. Sarjan neljäs kamppailu pelataan Columbuksen kotihallissa torstain ja perjantain välisenä yönä Suomen aikaa.

Embed from Getty Images

San Jose haki ryöstön Coloradon vieraana

Kevään toinen yllättäjä Colorado isännöi San Josea sarjan kolmannessa kamppailussa. Illan otteluun lähdettiin tasatilanteesta voittojen ollessa 1-1.

San Jose oli käytännössä koko ottelun kuskin paikalla vaikka alku olikin varsin tasainen. San Jose otti kamppailua haltuun, kun se iski avauserän lopulle kahdesti. Ensiksi osui ykkösketjun Logan Couture, joka veivasi maalin edestä kiekon näyttävästi reppuun ja näin vieraat siirtyivät 1-0 johtoon. Muutama minuutti avausmaalista oli vieraiden ykköskenttä jälleen tekemässä pahojaan. Timo Meir teki todella näyttävän yksilösuorituksen, kun nuorukainen polki keskialueelta kohti hyökkäyspäätyä ja laukoi tämän jälkeen kiekon tulisesti yläriman kautta maalin ja näin vieraat siirtyivät jo kahden maalin johtoon.

Embed from Getty Images

Toisessa erässä kotijoukkue pääsi ottelun paremmin mukaan vaikka torjuntojen valossa vieraat ottelua hallitsivatkin. Erän ainoan maalin teki kotijoukkue Colorado, kun joukkueen ykköstähtiin kuuluva Nathan MacKinnon laukoi näyttävästi b-pisteen tuntumasta takakulmaan ja näin kotijoukkue tuli mukaan taistelemaan ottelun voitosta.

Päätöserään kotijoukkue tuli vahvasti hakien vimmatusti tasoitusta. Colorado saikin palkintonsa, kun ottelua oli jäljellä reilut kahdeksan minuuttia. Puolustaja Samuel Girard laukoi kiekon viivasta ja Matt Nieto ohjasi kiekon maalin näin lukemat tasoittuivat 2-2.

Embed from Getty Images

Kotijoukkueen ilo jäi lyhytaikaiseksi, kun vieraat iskivät minuuttia myöhemmin. Asialla jälleen San Josen ykkösketju, kun illan ehdoton hahmo Logan Couture vei illan toisella maalillaan vieraat 3-2 johtoon. Ottelun lopussa Couture täydensi loistavan iltansa hattutempulla, kun mies laittoi kiekon tyhjään maaliin ja näin San Jose haki arvokkaan vierasvoiton lukemin 4-2.

Ottelun hahmoina häärivät San Josen ykkösketjussa pelaavat Logan Couture ja Timo Meier. Couture teki ottelussa hattutempun eli tehot 3+0 ja ykkösketjun laidassa pelaava Meier puolestaan iski tehot 1+2.  Coloradolla on mahdollisuus tasoittaa voitot, kun se isännöi sarjan neljättä kamppailua, joka pelataan varhain perjantaiaamuna Suomen aikaa.

Embed from Getty Images

 

Kirjoittaja: Aki Pennanen

Jaa Sosiaalisessa mediassa

Kommentoi tätä kirjoitusta

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Siirry työkalupalkkiin