Mestarien Liigassa pelattiin tiistai-iltana kaksi neljännesvälierien ensimmäistä osaottelua Bayern Leverkusen-Atletico Madrid ja Manchester City-AS Monaco. Illan molemmissa otteluissa tehtiin paljon maaleja ja yhteensä niitä tuli peräti 14 maalia.
Leverkusen-Atletico ottelun maali-ilottelut aloitti Saul Niguez upean tarkalla vedolla takanurkkaan. Vielä ennen taukoa Antoine Griezmaan tuplasi johdon vastahyökkäyksestä. Toisella puoliajalla Leverkusen sai unelma-alun Karin Bellarabin kavennettua, mutta Kevin Gameiro teki pilkusta nopeasti Atleticon kolmannen maalin. Atletico voitti lopulta 4-2 molempien tehtyä vielä yhden maalin. Pudotuspelien ainoa suomalainen Joel Pohjanpalo pääsi kentälle 66 minuutilla. Pohjanpalo sai viimeisillä minuuteilla yhden puolittaisen maalipaikan, mutta pallo karkasi jalasta ratkaisevalla hetkellä.
Illan toisessa ottelussa Manchester City-AS Monaco tehtiin vielä kaksi maalia enemmän mitä Leverkusen-Atletico ottelussa. Raheem Sterling teki 26 minuutilla avausmaalin, mutta vielä ennen taukoa Monaco ehti tehdä kaksi maalia Falcaon ja Mbappen toimesta. Toisen puoliajan alussa Falcao tuhlata rangaistuspotkun. Aguero nosti Cityn tasoihin, mutta siitä vain kolme minuuttia ja Falcao teki illan toisensa upealla tsippauksella. Monacon harmiksi se ei kuitenkaan riittänyt, kun Man City teki vielä kolme maalia Agueron, Stonesin ja Sanen toimesta ja voitti upean runsas maalisen ottelun 5-3.
Huomenna ohjelmassa on kaksi viimeistä neljännesvälierien ensimmäistä osaottelua Sevilla-Leicester ja Porto-Juventus.
Tiistain otteluiden tulokset
Bayern Leverkusen – Atletico Madrid 2-4 (0-2)
17 min 0-1 Saul Niguez
26 min 0-2 Griezmann
48 min 1-2 Bellarabi
59 min 1-3 Gameiro, rp
68 min 2-3 Savic, oma maali
86 min 2-4 Torres
Manchester City – AS Monaco 5-3 (1-2)
26 min 1-0 Sterling
32 min 1-1 Falcao
40 min 1-2 Mbappe
58 min 2-2 Aguero
61 min 2-3 Falcao
71 min 3-3 Aguero
77 min 4-3 Stones
83 min 5-3 Sane