Scroll Top

Manchester City ja Juventus puolivälieriin Mestarien Liigassa

UCL-mestarien-liiga

Mestarien Liigassa pelattiin keskiviikkona kaksi neljännesvälierien toista osaottelua, joissa ratkesi kaksi seuraavaa joukkuetta kahdeksan joukkoon.

Illan jännittävämpi ottelu käytiin Lontoossa, jossa kohtasivat Tottenham ja Juventus. Ensimmäinen osa päättyi tasan 2-2, joten panoksia riitti runsaasti. Ensimmäistä puoliaikaa hallitsi kotijoukkue Spurs ja se sai tehtyä avausmaalin juuri ennen taukoa. Siitä vastasi näkyvästi puoliskolla pelannut Heung-Min Son.

Toisella puoliajalla vierasjoukkue pääsi paremmin peliin mukaan ja käänsi otteluparin kahdella nopealla maalilla. Ensin tasoituksesta vastasi Gonzalo Higuain ja siitä vain kolme minuuttia myöhemmin Paulo Dybala pääsi läpiajoon, josta hän pisti varmasti pallon häkkiin. Lopussa Tottenham yritti tasoittaa raivoisalla takaa-ajolla, mutta se jäi ilman tulosta. Juventus nappasi 2-1 vierasvoiton ja eteni jatkoon yhteismaalein 4-3.

Illan toisessa ottelussa kohtasivat Manchester City ja FC Basel. Man City pääsi lähtemään kotiotteluun turvallisesta 4-0 johdosta. Gabriel Jesus teki avausmaalin vain kahdeksalla minuutilla, mutta se ei lannistanut Sveitsin ykkösseuraa. Mohamed Elyounoussin ja Michael Langin maaleilla vierailivat onnistuivat ottamaan 2-1 yllätysvoiton, mutta se ei riittänyt. Man City meni odotetusti puolivälieriin yhteismaalein 5-2.

Ensi viikolla pelataan viimeiset neljännesvälierät.

 

Illan otteluiden tulokset

Tottenham – Juventus  1-2 (1-0)

39 min 1-0  Son

64 min 1-1  Higuain

67 min 1-2  Dybala

 

Juventus jatkoon yhteismaalein 4-3

 

 

Manchester City – FC Basel  1-2 (1-1)

8 min 1-0  Jesus

17 min 1-1 Elyounoussi

71 min 1-2  Lang

 

Manchester City jatkoon yhteismaalein 5-2

 

 

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.