Perjantaina SM-liigan ohjelmassa on kolmen ottelun kierros. Kaikkien katseet kiinnittyvät Turkuun, jossa kohtaa suurseurat TPS ja HIFK. Joukkueet ovat kuluvalla kaudella kohdanneet kolmesti ja TPS johtaa keskinäisiä otteluita voitoin kaksi-yksi.
Ennakkoasetelmat
TPS on pelannut tällä kaudella todella vahvasti ja joukkue on tällä hetkellä sarjassa toisena. Ari-Pekka Selin on saanut joukkueen pelaamaan illasta toiseen tasaisesti eikä suurempia ailahteluita ole kauden aikana tullut. Viimeisen kuukauden aikana turkulaiset ovat olleet todella vahvoja ja viimeisestä kymmenestä ottelusta joukkue on hävinnyt vain kaksi.
Puolustuspelaaminen on ollut TPS ehdoton vahvuus ja se onkin päästänyt Liigassa vähiten maaleja noin kahden maalin keskiarvolla. Lisäksi joukkue vahvisti tällä viikolla puolustusta hankkimalla SaiPa:sta Per Savilahti-Naganderin takalinjoille. Nagander tuo eritoten oman pään puolustuspelaamista joukkueeseen, mutta löytyy ruotsalaiselta myös kohtalaista kiekollista taitoa.
Vaikka TPS on esiintynyt koko kauden vahvasti riittää joukkueella erikoistilannepelaamisessa parantamisen varaa. Varsinkin ylivoiman pitää parantua kevättä ajatellen mikäli joukkue mielii mestaruudesta pelata. TPS hankki hyökkäykseen isoa palasen, kun SaiPa:ssa loistanut Curtis Hamilton liittyi turkulais ryhmään. Hamilton tuo maalintekovoimaa varsinkin ylivoimalle. TPS hyökkäys on nimilistan puolesta todella laadukas, joten joukkueella riittää potentiaalia parantaa ylivoimaansa rutkasti.
HIFK:n kausi on tähän mennessä ollut suuren suuri pettymys. Joukkue on tällä hetkellä sarjassa vasta sijalla yhdeksän ja sillä on, jopa mahdollisuudet jäädä kokonaan playoff pelien ulkopuolella. Viimeisestä kymmenestä pelistä HIFK on voittanut vain kaksi, joten tuollaisella pelaamisella joukkue uhkaa jäädä auttamatta mitalipelien ulkopuolelle.
Myös HIFK vahvisti joukkuetta hankkimalla kovan kolmikon Kouvolasta, kun Jarkko Malinen, Kai Kantola ja Ryan O”Connor liittyivät joukkueeseen. Varsinkin Malisen ja O”Connorin odotetaan tuovan joukkueeseen käsiä ja sitä kautta ratkaisuvoimaa. Kolmikon panos ei vielä tiistain ottelussa näkynyt, kun IFK taipui kotonaan Ilvekselle lukemin yksi-neljä.
Myös HIFK:n erikoistilannepelaamisen pitää parantua. Joukkueen ylivoima on ollut koko kauden todella heikkoa ja prosenttien valossa ylivoima on Liigan toiseksi heikointa. Alivoima ei ole ollut sen parempaa vaan IFK:n alivoima on prosenteissa liigan heikointa. Mikäli Antti Törmänen saa erikoistilannepelaamisen edes välttämälle tasolle nousee HIFK:n voiton mahdollisuudet huomattavasti, koska erikoistilannepelaaminen on nyky jääkiekossa äärettömän tärkeä osa-alue.
Arvio
Ottelun lähtökohdat ovat mielenkiintoiset. Kotijoukkue TPS taistelee, jopa runkosarjan voitosta, kun vierailija HIFK voi tippua, jopa pudotuspelien ulkopuolelle. TPS on otteluun lähdettäessä selvä ennakkosuosikki, mutta HIFK on ollut sen verran hyvä vierasjoukkue, että mitään läpihuuto juttua ei ole luvassa. Ottelu tulee olemaan tasainen ja vähämaalinen, joten niukka maalista tasapeliä pitkäveto lapuille.