Scroll Top

Liiga – HPK matkaa Ilveksen vieraaksi

Tänään jääkiekon SM-liigassa pelataan mielenkiintoinen ottelu, kun kaksi vahvasti kautensa aloittanutta joukkuetta kohtaa Tampereella nimittäin Ilves ja HPK. Joukkueet pelasivat viime kaudella todella tasaisia otteluita ja voitot menivät runkosarjassa tasan kaksi kaksi.

Ottelun lähtökohdat

Ilves on aloittanut  Karri Kiven alaisuudessa todella vahvasti ja joukkueella onkin kolmen ottelun voittoputki päällä. Edellisessä ottelussa Ilves kaatoi sarjanousija Mikkelin Jukurit maalein kolme yksi, vaikka joukkue oli koko ottelun ottavana osapuolena.

Vaikka Ilves on aloittanut kautensa vahvasti on sillä puolustuksen kanssa vielä paljon tekemistä. Joukkue on päästänyt liigassa neljänneksi eniten maaleja. Hyökkäys on sitä vastoin  toiminut varsin mallikkaasti ja joukkueesta on löytynyt ratkaisuvoimaa yllättävän laajalta rintamalta. Ylivoimapeli on ollut Ilveksen ehdoton vahvuus alkukaudesta ja joukkue komeileekin ylivoima tilaston kärjessä.

Embed from Getty Images

HPK on myös aloittanut kautensa varsin kelvollisesti. Joukkue lähtee torstai-iltaan kahden ottelun voittoputkessa. Joukkue oli jo keskiviikkona tulessa, kun se kaatoi kotijäällään Jukurit jatkoajan jälkeen lukemin kolme kaksi.

Vaikka HPK on viime otteluissa voittoja saanutkin on sen peli ailahdellut yllättävän paljon otteluiden sisällä. Jos Ilveksen erikoistilannepelaaminen oli kiitettävällä tasolla niin samaa ei voi sanoa HPK:sta. Kerhon ylivoimapelaaminen on liigan toiseksi huonointa ylivomaprosentin ollessa vain neljä. HPK:n ehdoton vahvuus alkukaudesta on ollut se, että ratkaisijoita on löytynyt yllättävän monesta ketjusta. HPK toki menetti tärkeän pelaajan sairastuvalle, kun Philippe Cornet loukkaantui ja sivussa arviolta 4-6 viikkoa.

Embed from Getty Images

Arvio

Ilves on pelannut alkukaudesta todella vahvasti ja joukkue on pystynyt taistelemaan, joka ilta voitosta. HPK pelaa nyt kaksi ottelua putkeen, joten jännä nähdä painaako keskiviikon ottelu vielä jaloissa. Ilves on kotikentällään ehdoton suosikki, joten vaikea nähdä HPK:n ottavan ainakaan voittoa varsinaisella peliajalla. Pitkäveto lapuille siis niukkaa kotivoittoa.

Joukkue nostot: Otto Koivula Ilves

Ilveksen oma kasvatti Otto Koivula on tullut ryminällä joukkueen pelaavaan kokoonpanoon. Koivula teki viime perjantaina SaiPaa vastaan liigauransa avausmaalin ja jatkoi samalla tahdilla myös lauantaina, jolloin mies osui kahdesti Jukureita vastaan. Jatkuuko Koivulan hyvä vire myös HPK vastaan selviää torstai-illan aikana.

Joukkue nostot: Emil Larmi HPK

19 -vuotias Emil Larmi teki täksi kaudeksi sopimuksen HPK:n kanssa. Moni veikkasi nuorukaisen olevan Kerhon kakkosvahti, mutta Larmi ottikin heti kauden alussa ykkösvahdin paikan itselleen. Larmi on aloittanut jokaisessa HPK:n ottelussa maalilla ja torjunut heti kauden alussa uran ensimmäisen nollapelin.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.