Scroll Top

Liiga – HPK saa vieraita Helsingistä

Jääkiekon SM-liigassa pelataan tänään kolmen ottelun kierros. Oulussa kohtaavat viime aikoina hyvin esiintynyt Kärpät ja piristyneitä otteita esittänyt Rauman Lukko. Lappeenrannassa sarjajumbo SaiPa yrittää ottaa pisteitä vierailija Ilvekseltä. Tässä ennakossa käydään läpi päivän kolmas ottelu, jossa suorasta pudotuspelipaikasta taisteleva HPK kohtaa kotonaan alavireisen kauden pelanneen HIFK:n. Joukkueet ovat kohdanneet kauden aikana jo viidesti ja HIFK johtaa voitoin kolme-kaksi.

Ennakkoasetelmat

HPK on palannut muutaman heikomman kauden jälkeen takaisin liigan kärkikahinoihin ja joukkue taistelee suorasta pudotuspelipaikasta, jopa pudotuspelien kotietu on sille mahdollinen. Täksi kaudeksi hankitulla päävalmentaja Antti Pennasella on ollut iso rooli joukkueen menestyksessä.

HPK on pelannut käytännössä koko kauden tasaisesti ja viimeisestä kuudesta ottelusta se on ottanut neljä voittoa. Tiistaina se tosin hävisi hurjassa vireessä olevalle Jypille lukemin kolme-yksi. HPK:n puolustuspeli on toiminut hyvin läpi kauden ja sitä vahvistettiin tammikuussa kokeneella kanadalaispuolustaja Shane O ” Brienilla. O”Brien on pelannut urallaan yli 500 NHL ottelua, joten mies tuo varmasti puolustukseen kaivattua kovuutta.

Embed from Getty Images

Vaikka HPK:n peli on ollut kelvollisella tasolla on maaliteko tuottanut joukkueelle viime aikoina suuria vaikeuksia. Viimeisen kymmenen pelin aikana HPK on tehnyt vain 19 maalia eli alle kaksi maalia ottelua kohden, joten siinä on selkeä parannus kohde loppukauteen. Myös erikoistilannepelaaminen on ollut viime aikoina tukkoista. Erityisesti alivoimapelaamisessa riittää parantamisen varaa, koska joukkueen alivoimaprosentit ovat olleet viime aikoina sarjan häntäpäätä. Onneksi runkosarjaa on vielä seitsemän kierrosta jäljellä, joten HPK voi vielä kehittää peliään pudotuspelejä silmällä pitäen.

HIFK:n kausi on tähän mennessä ollut suuren suuri pettymys. Joukkue on tällä hetkellä sarjassa sijalla yhdeksän, joten kausi ei ole ollut todellakaan sitä mitä seurajohto ennen kauden alkua odotti. HIFK:lla oli tammi-helmikuussa todella surkea jakso, jonka aikana joukkue voitti yhdestätoista ottelusta vain kaksi ja saalisti yhteensä vain kuusi pistettä. Tällä hetkellä tilanne näyttää paremmalta ja joukkue lähtee perjantain kamppailuun kolmen ottelun voittoputkessa.

Embed from Getty Images

Materiaali on HIFK:lla koko sarjan parhaimmistoa, mutta siitä huolimatta moni pelaaja on suorittanut runkosarjassa alle tasonsa. Esimerkiksi tähtipelaaja Juhamatti Aaltonen on pelannut alle tasonsa vaikka hän onkin joukkueen paras pistemies. Maalinteko  kokonaisuudessaan on tuottanut HIFK:lle koko kauden vaikeuksia ja se on tehnyt vain hivenen yli kaksi maalia ottelua kohden, joten tuota tilastoa on syytä parantaa muuten pelit loppuvat keväällä lyhyeen. Myös ylivoimapelaaminen on ollut HIFK:lla koko kauden todella heikkoa ja prosenteissa joukkueen ylivoima on sarjan toiseksi heikointa. Tosin joukkueen potentiaali on niin valtava, että ennemmin tai myöhemmin sen erikoistilannepelaaminen tulee parantumaan.

 

Arvio

Ennakkoon todella vaikea ottelu ennustettavaksi. HIFK pelaaminen on viime otteluissa parantunut, joten se lähtee hyvästä tilanteesta perjantain kamppailuun. HPK on sarjan parhaita kotijoukkueita ja se on ottanut kotonaan yli kaksi pistettä per ottelu. Ottelun alku ja varsinkin avausmaali korostuu näin tasaisessa otteluparissa. Vähämaalinen kamppailu luvassa, johon Gee ennakoi tasapeliä, joten voittajaa haetaan pitkän kaavan kautta.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.