Lauri Markkanen pussitti uransa ennätyspisteet – Bulls nappasi revanssin kärkiseurasta

Chicago Bulls nappasi kolmannen perättäisen voittonsa kukistamalla idän viidennellä sijalla majailevan Boston Celticsin lukemin 126-116. Härkäpaitojen tehokaksikkona hääri Lauri Markkanen sekä Zach LaVine, joiden käsistä syntyi yhteensä 77 pistettä.

Embed from Getty Images

Joulukuun alussa Bulls koki historiallisen tappion Bostonille kotiparketillaan, sillä tuolloin vieraat voittivat peräti 56:lla pisteellä. Tällä kertaa kotijoukkue nousi kuitenkin kuskin paikalle jo toisella neljänneksellä, eikä jättänyt vieraille sanan sijaa. Ero oli suurimmillaan 25 pistettä Bullsin hyväksi.

Kamppailussa 37 minuuttia uurastanut Markkanen takoi uuden henkilökohtaisen piste-ennätyksensä. Suomalaisjätin pistesaldoksi muodostui lopulta 35 pistettä, mikä rikkoi miehen aikaisemman ennätyksen kahdella pisteellä. Markkanen otti 20 pelitilanneheittoa ja upotti niistä 12. Kaaren takaa suomalainen osui kolmesti.

Embed from Getty Images

Markkasen tavoin myös hänen seuratoverinsa LaVine kunnostautui heittämällä oman piste-ennätyksensä. Hän nakutti 42 pistettä, mikä oli koko pelin korkein pistemäärä. Bostonin riveissä parhaana pelaajana hääri tähtitakamies Kyrie Irving. Hän heitti 37 pistettä ja antoi 10 syöttöä.

LaVinen ja Markkasen hirmuillan myötä syntyi myös uutta seurahistoriaa. Heistä tuli ensimmäinen Bulls-kaksikko sitten vuoden 1996, jotka ovat yltäneet saman pelin sisällä kummatkin 35 pisteeseen. Edellisen kerran tähän temppuun pystyivät Michael Jordan ja Scottie Pippen.

Helmikuun aikana Markkanen on puhjennut kukkaan uudella tavalla. Edellisen kahdeksan pelin keskiarvot ovat huikeat 26,5 pistettä ja 12,5 levypalloa. Vertailun vuoksi tammikuussa suomalainen pussitti “vain” 16,9 pistettä ottelua kohden.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.