Scroll Top

Koripallo – Lauri Markkanen pelasi huikean NBA-debyytin

Lauri Markkanen pelasi viime yönä uran ensimmäisen NBA -ottelunsa, kun hänen edustamansa seuransa Chicago Bulls kohtasi vieraskentällä Toronton. Nuoren suomalaisen debyyttiottelu ei olisi voinut sujua paljonkaan paremmin vaikka Chicago ottelun hävisi pistein 101-117.  Markkanen teki ottelunsa yhteensä 17 pistettä ja otti 8 levypalloa sekä yhden torjunnan.. Markkasen pistemäärä on samalla kaikkien aikojen kovin suomalaispelaajan tekemä pistemäärä NBA:ssa. 2000-luvun alussa Hanno Möttölä teki parhaimmillaan 14 pistettä, joten heti avausottelussa Markkanen teki suomalaista koripallohistoriaa.

Embed from Getty Images

Ensimmäisellä jaksolla Markkasen pelaaminen ei vielä häikäissyt eikä miehelle oikein heittopaikkojakaan syntynyt. Puolustuspäässä nuorukainen väläytteli taitojaan torjumalla muun muassa tähtitakamies Kyle Lowryn korintekoyrityksen.

Puoliajan jälkeen suomalaistähti kuitenkin näytti miksi häntä on niin paljon hehkutettu. Markkanen heitti jakson alussa alle minuuttiin kahdeksan pistettä ja yritti samalla nostaa joukkueensa vielä takaisin peliin mukaan. Markkanen teki kolmannella jaksolla yhteensä 11 pistettä ja erityisesti kolmen pisteen heitot upposivat kiitettävästi.

Embed from Getty Images

Chicago Bullsin päävalmentaja Fred Hoiberg oli ottelun jälkeen tyytyväinen suomalaistähden NBA-debyyttiin.

–  Lauri oli todella hyvä. Se oli hyvä suoritus vieraskentällä. On aika vaikuttavaa tehdä ensimmäisessä NBA-pelissään 17 pistettä ja napata kahdeksan levypalloa. Hän juoksi kenttää hyvin, Hoiberg kommentoi Yle Urheilulle.

Lisäksi Markkasen puolustuspelaaminen sai päävalmentajalta kiitosta. Puolustuspelaaminen oli mielestäni ok-tasolla. On kuitenkin vaikea voittaa näitä pelejä, jos vastustaja vie noin paljon levypalloja Hoiberg jatkoi.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.