Chicago Bulls on matkustanut Detroitiin viimeisistä pudotuspelipaikoista taistelevan Pistonsin vieraaksi. Ylösheitto tapahtuu Suomen aikaa jo klo 18:00.
Isäntäjoukkue Detroit on äitynyt viime viikkoina hyvään liitoon, sillä edellisestä kymmenestä ottelusta on irronnut kahdeksan voittoa. All-Star -tauon jälkeen tähtisentteri Andre Drummond on palannut tasolleen, mikä on helpottanut Blake Griffinin alkukauden taakkaa.
Voitokkaan jakson aikana myös hyökkäyspään tehot ovat nousseet valtavasti kauden keskiarvoista. Pistons on jäänyt vain kahdesti alle 112 pisteeseen edellisen kymmenen pelin sisällä. Kotiparketilla joukkue on voittanut 20 kamppailua, mikä on parempi kuin Chicagon koko kauden voittosaldo (19-48).
Härkäpaidat ovat puolestaan joutuneet hautaamaan pudotuspelihaaveensa jo kauan aikaa sitten, sillä Chicagon takana huonommilla sijoituksilla majailevat ainoastaan Cleveland, Phoenix sekä New York.
Tällä hetkellä joukkueella on käynnissä kuitenkin kauden paras jakso. Siirtotakarajalla joukkueeseen liittynyt Otto Porter Jr. on tuonut laidoille heittovoimaa, mikä on muuttanut muun muassa Lauri Markkasen ja Zach LaVinen rooleja heille suotuisammiksi.
Markkanen pelasi läpi helmikuun upealla tilastorivillä, sillä suomalaistykki lukeutui tuolloin koko NBA:n kärkikymmenikköön niin pisteissä kuin levypalloissa. 20 pisteen pelejä oli putkessa peräti kymmenen kappaletta, mutta tuo putki tuli päätökseensä maaliskuun alussa.
Joukkueet kohtasivat toisensa juuri kaksi päivää sitten, jolloin pelipaikkana oli Chicago. Kaksikko Griffin & Drummond oli tuolloin Bullsille liikaa, sillä Pistons karkasi viimeisellä neljänneksellä kahdeksan pisteen voittoon.
NBA
Detroit Pistons – Chicago Bulls
Kello 18:00
Pistons yli 111.5p @ 1.86 ComeOn
NBA
Detroit Pistons – Chicago Bulls
Kello 18:00
Pistons -6.5 @ 1.80 ComeOn