Scroll Top

Latvala teki ennätyksen ja siirtyi kärkeen

Latvala Ouninpohja 1

Perjantaina Jyväskylän MM-rallissa päästiin toden teolla vauhtiin, kun Sebastien Ogier lähti Pihlajakosken erikoiskokeelle. Pihlajakoskella Ogier jäi vielä kolmanneksi, mutta Päijälässä ranskalaiskuljettaja nousi kärkeen ja Ouninpohjassa ero toisena olevaan Jari-Matti Latvalaan oli jo 4,6 sekuntia, kun Ogier teki pätkän ennätysajan.

Sebastien Ogier oli aamupäivän nopein kuljettaja Kuva: Hannu Kumpulainen
Sebastien Ogier oli aamupäivän nopein kuljettaja Kuva: Hannu Kumpulainen

– Nautimme tästä joka kerta. Ei ollenkaan huono pätkä minulta, Ogier kommentoi Ouninpohjan jälkeen.

Ero pahimmillaan oli 5,3 sekuntia, kunnes Pihlajakosken toisen vedon jälkeen Latvala aloitti hurjan takaa-ajon. Päijälään mentäessä ero oli 4,6 sekuntia ja sen jälkeen enää 3,3 sekuntia. Sitten oli vuorossa Ouninpohja, joka ei ole ollut tuurilaiselle koskaan aikaisemmin mitenkään onnistunut. Jo ensimmäinen veto tuntui miehestä hyvältä.

– Koskaan aiemmin en ole ajanut tätä pätkää näin hyvin. Tiedän nyt missä kohtaa pitää hyökätä, Latvala kertoi.

Ouninpohjan toisella vedolla mies vetikin sitten sydämensä kyllyydestä. Väliajat lupailivat hyvää ja eroa Ogieriin oli kaventumassa. Kun Volkswagenin suomalaiskuski ylitti maalilinjan tällä perinteisellä vauhtipätkällä, oli AT-pisteellä tyytyväinen mies. Latvala teki uransa 400:nen pohja-ajan ja samalla Ouninpohjan uuden ennätyksen.

Jari-Matti Latvalalle Ouninpohjan uusi ennätys Kuva: Hannu Kumpulainen
Jari-Matti Latvalalle Ouninpohjan uusi ennätys Kuva: Hannu Kumpulainen

– En ole koskaan ajanut tätä näin kovaa. Minulla on nyt ihan uutta kunnioitusta tätä kohtaan; Oin hypyt todella lujaa, Latvala hehkui.

Pohja-aika perinteisellä ja rallin nopeimmalla pätkällä on iso juttu. Legendaarisen erikoiskokeen nopeimman ja ennätyksellisen ajan tekemisellä on iso merkitys suomalaiselle.

– Tämän pätkän merkitys on henkisesti tosi iso tässä rallissa, Latvala myönsi.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.