Scroll Top

Jokerit jatkoon KHL:n pudotuspeleissä

Jokerit otti murskavoiton Dinamo Minskistä torstai-iltana KHL-sarjan pudotuspeleissä lukemin 7-1 ja eteni pudotuspeleissä kahdeksan parhaan joukkoon.

Ottelu eteni alusta loppuun isäntien komennuksessa. Jokerit iski avauserässä kolme osumaa, kun maalintekijöinä häärivät Steve Moses, Tomi Mäki sekä Jere Sallinen.

Toisen erän alussa Minskin maalille luisteli Lars Haugen Milchakovin jäätyä luukkuvahdiksi. Jokerit kuitenkin jatkoi vyöryttämistään ja Steve Moses iski ajassa 37:04 suoraan Linus Omarkin syötöstä tilanteeksi jo 4-0. Minsk heittikin tämän jälkeen pyyhkeen jo lopullisesti kehään ja Juhamatti Aaltonen pääsi ylivoimalla iskemään kiekon Haugenin selän taakse hirmuisella lyöntilaukauksella erän viimeisellä minuutilla. Pian Tommi Huhtala latoi takatolpalta tyhjään pömpeliin taukonumeroiksi 6-0.

Kolmannessa erässä meno hieman hyytyi ja kun Alexander Materukhin otti toisen kaksiminuuttisensa erässä, pääsi Petr Koukal iskemään ylivoimalla ajassa 55:00 jo todella tyrnäviksi murskalukemiksi 7-0 maalin edestä, kun minskiläispoppoota ei pelaaminen enää pahemmin kiinnostanut. Charles Linglet iski loppuminuuteilla Dinamolle lohdutusosuman ja loppulukemiksi taputeltiin 7-1.

Jokerit jatkaa otteluitaan seuraavaksi läntisen konferensin välierissä. Vastustaja on joko TsSKA tai SKA.

Jokerit – Dinamo Minsk 7-1 (3-0, 3-0, 1-1)

 

khl

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.