HJK jatkaa tänään eurotaivaltaan, kun joukkue kohtaa Eurooppa-liigan karsinnoissa slovenialaisen Olimpija Ljubljanan. HJK lähtee tänään pelattavaan otteluparin toiseen osaan todella tukalasta tilanteesta, sillä joukkue hävisi avausottelun viime viikolla sloveniassa rumin 3-0 lukemin, joten jatkopaikan ottaminen vaatisi jo pienimuotoista ihmettä.
Ennakkoasetelmat
HJK:n tämän kesän euro-ottelut ovat toistaneet tuttua kaavaa viime vuosilta. Joukkue selvitti Mestareiden liigan karsinnoissa ensimmäisen vastujan sitten tuli tappio seuraavalla kierroksella ja nyt joukkue jatkaa Eurooppa-liigan karsinnoissa, joissa joukkueen urakka uhkaa päättyä ensimmäiseen vastustajaan.
HJK pelasi otteluparin ensimmäisessä osassa ihan hyvää vieras futista, mutta avauspuoliajan lopussa tullut takaiskumaali tuntui lamauttavan joukkueen ja lopullisesti ottelun ratkaisi toisen puoliajan alussa tullut musta hetki, kun Ljubljana teki kaksi maalia yhdeksään minuuttiin ja voitti lopulta ottelun noilla 3-0 numeroilla.
Vaikka Mika Lehkosuon valmentama HJK ei enää otteluparista nousisikaan jatkoon niin olisi hienoa jos joukkue raapisi kotiottelusta voiton ja tarjoaisi samalla pientä lohtua joukkueen kannattajille. Mielenkiintoista onkin nähdä millä kokoonpanolle HJK illan ottelkuun lähtee, koska joukkue tarvitsee nopean avausmaalin, jotta mahdollisuudet jatkopaikkaan säilyisivät, joten liian puolustusvoittoisella ryhmityksellä on otteluun turha lähteä. Voikin olla, että tänään nähdään nigerialaishyökkääjä Macauley Chrisantus ensi kertaa avauskokoonpanossa.
Olimpija Ljubljana ei ennakkoon tuntunut HJK:lle liian pahalta vastukselta, mutta slovenialaiset näyttivät avausottelussa, että joukkue saattaa edetä tänä vuonna vaikka Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen. Slovenialaisten leirissä on myös itseluottamus kohdillaan sillä joukkueella tällä hetkellä kuusi tappiotonta ottelua putkeen, kun ottaa huomioon sarja sekä europelit. Joukkue ei nimellisesti loista, mutta tasaisuus ja muutamat hyvät yksilöt tekevät slovenialaisten joukkueesta todella vaarallisen. Avausottelussa Ljubljanan joukkueesta esiin nousi Issah Abass, joka oli todella liekeissä ja mies kuritti HJK:ta kahdella maalilla, jotka näyttävät ainakin tässä vaiheessa osoittautuvan todella isoiksi maaleiksi.