Jääkiekon MM-kisat alkavat tänään Slovakiassa. Suomi on heti avauspäivänä tulessa, kun joukkue aloittaa kisaurakan ehkä kovimmalla mahdollisella vastustajalla, kun vastaan luistelee kiven kova Kanada. Suomi on kohdannut Kanadan myös kaksien viime kisojen alkusarjassa. 2017 kisoissa Kanada voitti Leijonat maalein 5-2, mutta viime vuonna Tanskassa pelatuissa kisoissa Suomi murskasi Kanadan maalein 5-1.
Joten ainakin näin viime vuosien tulosten valossa keskinäiset ottelut ovat olleet kumallekkin maalle suotuisia, mutta se miten käyn tämän päivän ottelussa on kokonaan toinen juttu.
Ennakkoasetelmat illan otteluun
Suomi
Suomi lähtee MM-kisoihin varsin nimettömällä joukkueella, jossa on todella paljon ensikertalaisia mukana. Toki tämä ei tarkoita automaattisesti sitä, etteikö Suomi voisi kisoissa pärjätä. Viime viikolla pelattu Tshekin EHT-turnaus oli hyvä esimerkki tästä, kun Suomi pystyi kukistamaan muun muassa Venäjän, jolla oli joukkueessaan todella paljon NHL-tähtiä.
Turnauksen avausottelut ovat tunnetusti monelle maalle vaikeita, mutta Suomen joukkueella saattaa olla tässä kohtaa etu puolellaan, koska iso osa Suomen pelaajista on pelannut jo monta ottelua yhdessä, jonka lisäksi pelaajat ovat olleet myös leirityksessä monta viikkoa mukana, joten yhteispelin luulisi olevan paremmalla tasolla kuin monella muulla joukkueella tässä vaiheessa.
Myös Suomen ylivoimapelaaminen oli viime viikon valmistavissa otteluissa hyvää luokkaa ja siitä on varmasti iso etu turnauksessa alussa. Mikäli ylivoima pysyy samalla tasolla mitä se on viime aikoina ollut, voi Suomi tehdä heti turnauksen alkuun monta tärkeää maalia nimenomaan ylivoiman ansiosta.
Suomen ykkösketju tulee illan kamppailussa olemaan suurella todennäköisyydellä Toni Rajala-Arttu Ilomäki-Veli-Matti Savinainen ja kakkosketju puolestaan Harri Pesonen-Sakari Manninen-Kaapo Kakko. Näillä kärkiketjuilla Suomi ainakin harjoitteli Kosicessa päivää ennen turnauksen alkua.
Kanada
Kanada tulee MM-kisoihin jälleen vahvalla joukkueella niin kuin on viime vuosina totuttu näkemään. Joukkueen ykköstähtinä ovat maalivahti Matt Murray sekä hyökkääjät Mark Stone sekä Jonathan Marchessault. Kanada kärsi jo ennen kisojen alkua ison menetyksen, kun joukkueen ykköstähtiin kuuluva John Tavaes loukkaantui, eikä näin ollen pelaa Suomea vastaan. Samalla joukkueen ennakoitu ykkösketju Marchessault-Tavares-Stone menee uusiksi ja ketjun sentteriksi nousee, joko Philadelphian Sean Couturier tai Nashvillen Kyle Turris.
Kanadan joukkueesta noin muuten on todella vaikea sanoa ennakkoon mitään, sillä se ei ole pelannut hirveän montaa ottelua ennen kisoja. Tiistaina joukkue pelasi Itävaltaa vastaan ja voitti tuon kamppailun hurjan maali-iloittelun jälkeen lukemin 7-5. Jos tuosta kamppailusta voi jotain vetää yhteen niin hyökkäys toimi mallikkaasti, mutta puolustuspeli hakee vielä itseään.
Kanadan laajasta materiaalista kertoo hyvin se, että jokainen hyökkäysketju teki vähintään yhden maalin Itävalta kamppailussa, joten Leijonien puolustus saa olla varuillaan kanadalaishyökkääjien kanssa.
Suomen ja Kanada välinen ottelu alkaa perjantaina kello 17:15 ja on katsottavissa ilmaiseksi MTV3.