Jääkiekko -Leijonat niukkaan voittoon Valko-Venäjästä – Kisaisäntä Saksa yllätti USA:n

Leijonat vaikeuksissa Valko-Venäjän kanssa

Suomi kohtasi MM-kisojen avauspäivänä Valko-Venäjän. Leijonat sai otteluun loistavan alun ja siirtyi ottelussa johtoon vajaan kolmen minuutin pelin jälkeen. Valtteri Filppula tarjoili ja Sebastian Aho tälläsi suoraan syötöstä Suomen 1-0 johtoon. Reilut kaksi minuuttia edellisestä ja Suomi iski jälleen. Oskar Osala murtautui tekopaikkaan ja laukoi näyttävän rannelaukauksen aivan maalin yläkulmaan ja taululla jo 2-0 lukemat. Suomi pelasi erittäin hyvän avauserän, mutta lisää maaleja ei enää nähty ja tauolle siirryttiin 2-0 lukemissa.

Embed from Getty Images

Toisessa erässä peli tasoittui ja Valko-Venäjä pääsi otteluun paremmin mukaan. Erän ainoa maali nähtiin aivan erän lopussa ja sen teki vastustaja Valko-Venäjä. Suomen maalivahti Joonas Korpisalo sähläsi oman maalin takana ja kiekko pomppi maalinedustalle Jegor Sharangovitshille, joka pääsi lyömään kiekon helposti tyhjään suomen maaliin ja Valko-Venäjä kavensi pelin 1-2.

Kolmanteen erään Leijonat sai huonon alun ja Valko-Venäjä löi pelin tasoihin ajassa 44.32. Jevgeni Kovyrshin ohjasi viivasta tulleen vedon ohi Joonas Korpisalon ja taululla lukemat 2-2.  Vain muutama minuutti tasoituksen jälkeen Leijonat sai tilaisuutensa, kun se pääsi pelaamaan ylivoimaa. Suomi onnistuikin värkkäämään maalin, kun Veli-Matti Savinainen laukoi maalin Mikko Rantasen hyvästä syötöstä. Valko-Venäjä pääsi lopussa vielä kahdesti ylivoimalle, mutta Suomi kesti loppu minuuttien paineen ja otti niukan 3-2 voiton itselleen.

Vaikka voitto tulikin on Leijonien pelissä hurjasti parannettavaa kisojen jatkoa ajatellen. Suomi pelaa seuraavaksi sunnuntaina, kun se kohtaa isäntämaa Ranskan kello 17.15 alkavassa ottelussa.

Embed from Getty Images

 

Venäjä kaatoi rankkareilla Ruotsin

Iltapäivän toisessa ottelussa kohtasivat kisojen kaksi huippujoukkuetta, kun Ruotsi kohtasi Venäjän. Ruotsi johti pitkään ottelua Elias Lindholmin avauserän maalilla. Venäjä laittoi päätöserässä hurjan kirivaihteen päälle ja tuli erän alussa tasoihin Sergei Andronovin maalilla. Maali oli venäläishyökkääjän uran ensimmäinen MM-tasolla. Venäjä yritti vimmatusti vielä voittomaalia, mutta 60 minuutin jälkeen oltiin 1-1 lukemissa. Jatkoaika ei tuonut ratkaisua, joten mentiin rankkareille ja siinä ainoa onnistuja oli Venäjän Artemi Panarin, joten Venäjälle niukka 2-1 voitto ja sitä kautta tärkeät 2 sarjapistettä.

Embed from Getty Images

 

Kanada kaatoi vahvalla esityksellä Tshekin 

B-lohkon iltaottelussa nähtiin kahden ison kohtaaminen, kun hyvin viime v-loppuna pelannut Tshekki kohtasi aina kovan Kanadan. Kanada siirtyi heti kamppailun alussa 1-0 johtoon Buffalo-hyökkääjä Ryan O”Reillyn maalilla. Ottelun avauserä oli torjuntojen valossa tasainen ja molemmilla oli paikkansa, mutta lisää maaleja ei nähty. Kanada tuli vahvasti toiseen erään ja iski heti ylivoimalla, kun erää oli pelattu vasta alle minuutti. Maalintekijä puolustaja Michael Matheson, jonka löysähkö laukaus viivasta upposi Tshekki maaliin.

Embed from Getty Images

Tshekki tuli kolmannessa erässä vielä maalin päähän Lukas Radilin ylivoimamaalilla, mutta Kanada niittasi heti perään lukemat 3-1 hyökkääjä Tyson Barrien toimesta. Ottelun lopussa Kanada kaunisteli vielä lukemia, kun Jeff Skinner iski kiekon tyhjään Tshekki maalii. Kanadalle näin ollen avausottelusta 4-1 voitto ja se siirtyi samalla myös B-lohkon kärkeen.

Kisaisäntä Saksa yllätti USA:n

A-lohkon iltaottelussa kohtasivat kisaisäntä Saksa sekä nuori ja energinen USA. Saksa tuli avauserään rytinällä ja siirtyi fanaattisen kotiyleisön riemuksi erän puolivälissä 1-0 johtoon Tobias Riederin maalilla. Toisessa erässä USA sai paremmin pelistä kiinni ja loikin painetta Saksan maalille, mutta Thomas Greiss piti maalinsa puhtaana. USA:n yritys palkittiin päätöserässä, kun puolustaja Connor Murphy toi joukkueen tasoihin laukomalla kiekon Saksan maalin vasempaan alakulmaan. Saksa ei USA:n tasoituksesta hermostunut vaan iski välittömästi takaisin ylivoimalla.  Puolustaja Dennis Seidenberg laukoi viivasta ja Patrick Hager ohjasi kiekon ilmasta USA:n maalin ja Saksa siirtyi ottelussa 2-1 johtoon. Saksan johto kesti loppuun saakka ja joukkue järjesti kisojen ensimmäisen yllätyksen ottamalla maukkaan 2-1 voiton. Voiton ansiosta Saksa otti A-lohkon kärkipaikan itselleen.

Embed from Getty Images

 

Lauantain otteluohjelma

A-lohko klo 13.15 Latvia vs Tanska   B-lohko klo 13.15  Sveitsi vs Slovenia

A-lohko klo 17.15 Slovakia vs Italia   B-lohko klo 17.15  Valko-Venäjä vs Tshekki

A-lohko klo 21.15 Saksa vs Ruotsi    B-lohko  klo 21.15  Norja vs Ranska

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.