Jääkiekon osalta kesä ei ole sen kulta-aikaa, mutta silti on mielenkiintoista seurata miten eri joukkueita kasataan ja rakennetaan ensi kautta varten. Tässä jutussa katsotaan miten viime kauden mitalijoukkueet ovat muuttuneet ja missä vaiheessa kunkin joukkueen rakentaminen on. Siirtomarkkinat käyvät vielä kuumina ja hankintoja on varmasti tulossa, mutta jotain suuntaviivoja voi jo tässä vaiheessa kesää vetää.
HIFK hankki Aaltosen ja Petrellin
HIFK:n viime kausi päättyi katkeraan finaali tappioon Tapparalle, mutta kausi oli silti joukkueelta menestys verrattuna edellisiin vuosiin. HIFK menetti viime kauden joukkueesta muun muassa maalivahti Ville Husson, puolustajista Yohann Auvitun ja Lauri Taipaluksen. Hyökkäyksestä lähti iso määrä pisteitä ja taitoa Tomas Zaborskyn siirryttyä Ruotsiin ja Teemu Ramstedtin lähtiessä KHL:n.
Vaikka HIFK lähti paljon pelaajia ja laatua sen mukana on joukkue saanut hankittua kevään ja kesän aikana todella nimekkäitä ja hyviä pelaajia ensi kauden joukkueeseen. Fanien suosikki ja HIFK:n kasvatti Lennart Petrell palaa joukkueeseen monen ulkomailla vietetyn kauden jälkeen. Petrell on hyvä hankinta HIFK:lta ja loistava roolipelaaja Antti Törmäsen ensi kauden ryhmään. Isommat tähdet HIFK hankki kesäkuussa, kun tiedotti Juha-Matti Aaltosen ja Niklas Bäckströmin hankinnoista. Varsinkin Aaltonen tulee olemaan iso palanen HIFK:n ensi kauden hyökkäyspelaamista. Aaltoselta odotetaan nimen omaan pisteitä ja tehoja varsinkin ylivoimalla.
Puolustusta HIFK on myös täydentänyt mukavasti kesän aikana. Kiekolliseen rooliin joukkue hankki Teemu Erosen, joka pelasi kaksi kautta KHL:ssä. Eronen on hyvä laukomaan ja varsinkin ylivoimalla iso apu vahvan kiekollisen taitonsa vuoksi. Lisäksi HIFK hankki Saku Salmelan Ilveksestä, jonka ura on ollut vahvassa nousussa viimeiset pari kautta. Puolustavaan rooliin joukkueeseen tuli järkälemäinen jenkkipakki (203 cm) Joe Finley. Finleyn pitäisi ainakin olla kokonsa puolesta pelote, mutta tuleva kausi sitten näyttää onko mies sitä.
Tappara puolustus häikäisee
Mestaruuden jälkeen oli selvää, että Tappara menettää osan tähtipelaajia kovempiin sarjoihin. Joukkueesta lähtivät muun muassa maalivahti Tomi Karhunen, puolustajat Markus Kankaanperä, Nick Plastino sekä hyökkääjät Patrik Laine ja Kristian Kuusela. Vaikka lähtijöitä olikin sai Tappara pidettyä monta avainpelaajaa ensi kauden joukkueessa.
Tappara on ollut siirtomarkkinoilla aktiivinen. Maalivahti puolella joukkue hankki kokeneen Teemu Lassilan. Lassila on toki hyvä maalivahti, mutta pari viime kautta ovat olleet todella epätasaisia. Puolustukseen Tappara on hankkinut laatua ja se häikäisee jo tässä vaiheessa kesää. Tappara hankki Bluesissa vahvasti pelanneen Otso Rantakarin sekä Jypissä loistaneen Valtteri Kemiläisen. Molemmat hankinnat ovat liigan mittapuulla todella kovia hankintoja. Rantakari sekä Kemiläinen ovat todella vahvoja kiekollisia puolustajia, joten se osa-alue on Tapparalla kunnossa. Lisäksi joukkue hankki perus puolustajan prototyypin, kun kokenut Tapio Sammalkangas siirtyi kirvesrintoihin.
Hyökkäykseen ei ole tullut vielä tässä vaiheessa mitään ykkös viulunsoittajia. Kovin hankinta hyökkäykseen on Rauman Lukossa kiekkoilleen Teemu Nurmen palaaminen Tappara paitaan. Nurmi ei ole ehkä mediaseksikkäin pelaaja, mutta mies on silti viime vuosina latonut melkein 40 pinnaa per kausi. Lisäksi joukkue hankki Tomi Peltosen KooKoosta ja nuoren Tshekkihyökkääjä Viktor Nestrasilin Slavia Prahasta. Ennen kauden alkua on odotettavissa, että Tappara hankkii vielä jonkun hyökkääjän, koska tuolla kalustolla ei vielä mestaruudesta tapella. Tappara joukkueen kasaaminen on kuitenkin hyvällä mallilla.
Kärpät rakentaa maltilla
Oulun Kärpät on tällä hetkellä isossa muutosvaiheessa. Päävalmentaja Lauri Marjamäki vaihtui Kai Suikkaseen ja lisäksi pelaajisto koki suuren muutoksen, kun peräti 18 pelaaja vaihtoi maisemaa. Kärpät menetti KHL:n puolelle puolustaja Adam Masuhrin (Severstal), hyökkääjä Miro Aaltosen (Vitjaz) ja Mika Niemen (Jokerit). Myös viime kaudella loistanut puolustaja Markus Nutivaara siirtyi Columbuksen organisaatioon ja lisäksi Julius Junttila ja Juuso Ikonen siirtyivät Ruotsiin. Kokenut Tshekki Ivan Huml lähti takaisin kotimaahansa ja Esa Pirnes lopetti, joten suuri muutos on joukkueeseen tulossa.
Vaikka Kärpät on ollut yllättävän hiljainen siirtomarkkinoilla on joukkue silti hankkinut hyviä pelimiehiä ensi kautta silmällä pitäen. Puolustukseen hankittiin Norjalainen Nicolai Bryhnisveen. Hyökkäykseen hankittiin Kärppiä vuosina 2012-2014 edustanut Toni Kähkönen sekä Ruotsissa viime vuosina kiekkoillut Mikko Lehtonen. Erityisesti Mikko Lehtonen on mielenkiintoinen seurattava miten mies onnistuu pitkästä aikaa Suomen kaukaloissa. Heinäkuussa Kärpät hankki AHL-keskushyökkääjä John Albertin, joka tuo kaivattua laatua sentteri-osastolla. Vaikka joukkueen rakentaminen on vielä vaiheessa on kuitenkin varmaa, että kun kiekko tippuu jäähän syyskuussa on Kärpät jälleen yksi mestari suosikeista.
Tässä oli esiteltynä viime kauden mitalistien joukkueet ja miten ne ovat muuttuneet kevään ja kesän aikana. Tässä vaiheessa on vielä vaikea ennakoida lopullisia voimasuhteita, mutta tällä hetkellä Tappara ja HIFK ovat ainakin pykälän tai kaksi Kärppiä edellä.