Scroll Top

Tommi Taimi HIFK:hon!

Helsingin IFK on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen puolustaja Tommi Taimin kanssa.

24-vuotias puolustaja siirtyy IFK:hon KHL-liigan Amur Habarovskista.

Porilaislähtöinen Taimi on pelannut urallaan kolme kautta kasvattajaseurassaan Ässissä ja yhden kauden Sportissa Mestiksessä. Taimi oli joukkueen avainpelaajia Ässien voittaessa SM-kultaa keväällä 2013 ja siirtyi KHL:ään viime kaudeksi. Taimi on edustanut Suomea kuudessa maaottelussa kaudella 2013–2014.

Liigassa Taimi on tehnyt 134 ottelussa tehot 11+35=46 tehopistettä. Hänen tehotilastonsa on yhteensä +29. KHL:ssä Taimi teki ennen kauden päättänyttä loukkaantumistaan 35 ottelussa tehot 5+8=13.

Uusia pelaajia ensi kauden joukkueessa ovat Taimi, Joonas Järvinen, Roope Hintz ja IFK:n A-junioreista liigarinkiin noussut Miro Karjalainen.

HIFK:lla on nyt sopimukset kolmen maalivahdin, 11 puolustajan ja 15 hyökkääjän kanssa.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.