Yhdistetyn maailmancupissa kisattiin tiistaina Trondheimissa, Norjassa henkilökohtainen kilpailu. Mäkiosuus käytiin HS 140 suurmäestä ja hiihto-osuus oli 10 kilometriä.
Kilpailun voiton vei Eric Frenzel, joka lähti hiihto-osuudelle neljäntenä. Saksalainen otti ykkösenä ladulle lähteneen Akito Wataben kiinni noin puolessa välissä hiihto-osuutta ja peesasi japanilaista lähes loppuun asti. Frenzel ohitti Wataben viimeisessä laskussa ja piti paikkansa maaliin asti. Maailmancupia johtava Watabe jäi Frenzelistä lopulta yhden sekunnin. Kolmanneksi tuli Saksan Fabian Riessle päihitettyään loppukiritaistossa maanmiehensä Johannes Rydzekin ja Norjan Jörgen Graabakin. Riesslen ero voittajaan oli 28,8 sekuntia.
Kilpailun paras suomalainen oli Eero Hirvonen ollen kuudes. Hirvonen oli mäkiosuudella vasta 17:s, mutta onnistui jälleen hyvin ladulla. Hirvonen oli koko kisan ajan siinä porukassa, jossa ratkottiin kolmatta sijaa, mutta hän ei pysynyt viimeisellä kilometrillä Riesslen, Rydzekin ja Graabakin kyydissä. Hirvosen ero Frenzeliin oli lopulta 39,1 sekuntia.
Myös Ilkka Herola teki hyvää nousua hiihto-osuudella ollen kisan 14:s oltuaan mäkiosuudella vasta 25:s. Herola yritti alkumatkasta päästä Hirvosen porukkaan, mutta ei aivan onnistunut siinä. Myös kisan kolmas suomalainen Arttu Mäkiaho pääsi pisteille ollen 30:s.
Huomenna Trondheimissa käydään toinen henkilökohtainen kilpailu.
Päivän kilpailun tulokset, Trondheim
1. Eric Frenzel GER 24,09,0
2. Akito Watabe JPN + 1,0
3. Fabian Riessle GER + 28,8
4. Johannes Rydzek GER + 28,9
5. Jörgen Graabak NOR + 29,3
6. Eero Hirvonen + 39,1
7. Francois Braud FRA + 39,4
8. Jan Schmid NOR + 39,5
9. Mario Seidl AUT + 46,6
10. Go Yamamoto JPN + 48,3
14. Ilkka Herola + 1,06,3
30. Arttu Mäkiaho + 2,30,5