Scroll Top

FIFA MM2018 – Pennasen Analyysi osa 2 – Hallitsevilla mestareilla ollut 2000-luvulla aina vaikeaa

kysymys

MM-kisoissa saadaan tänään päätökseen alkulohkojen ensimmäinen pelikierros, kun H-lohkon joukkueet aloittavat myös oman MM-urakkansa, joten on aika katsoa mitä kisat ovat tähän mennessä tarjonneet ja käydä erityisesti läpi suurmaiden vaikeuksia avausotteluissaan.

 

Jatkaako Saksa edellisten maailmanmestareiden perinnettä ??

Saksa taapersi avausottelussa Meksikoa vastaan ja hävisi ottelun täysin ansaitusti maalein 1-0. Joukkue sai olla tyytyväinen ettei Meksiko tehnyt ottelussa yhtä maalia enempää. Tilastojen valossa ei ole yllätys, että hallitsevalla mestarilla on vaikeaa. Esimerkiksi 2010 maailmanmestari Espanja jäi seuraavissa MM-kisoissa alkulohkoon vaikka joukkuetta pidettiin yhtenä kisojen suurimmista suosikeista. 2006 maailmanmestari Italialle kävi myös samoin 2010 kisoissa, kun maa jäi alkulohkossa viimeiseksi voittamatta kisoissa peliäkään, jopa Uusi-Seelanti oli Italian edellä. Kotikisoissa 1998 loistavasti maailmanmestaruuden voittanut Ranska konttasi myös heti seuraavissa kisoissa jääden alkulohkon viimeiseksi voittamatta peliäkään. Ainoa mestari 2000-luvulla, joka ei ole jäänyt alkulohkoon on Brasilia, joka pystyi seuraavissa kisoissa 2006 pääsemään puolivälieriin asti. Tästä huolimatta tilastoista voi vetää sen johtopäätöksen, että hallitsevilla mestareilla on ollut 2000-luvulla todella vaikeaa seuraavissa kisoissa oli maa sitten miten kova mestarisuosikki tahansa. MM-kisojen historiassa mestaruuden uusiminen onkin ollut todella vaikeaa ja siihen onkin pystytty vain kahdesti Italia vuosina 1934 ja 1938 sekä Brasilia vuosina 1958 ja 1962.

Embed from Getty Images

Vaikka hallitseva maailmanmestari Saksa aloittikin kisat nihkeästi niin maan alkulohkoon jääminen olisi edelleen yllätys vaikka joukkue Meksikolle hävisikin, koska joukkueen alkulohko ei ole ennakolta läheskään kisojen kovimpia. Avausottelun tappio tiesi kuitenkin sitä, että Saksalla on hirveät paineet seuraavassa ottelussa Ruotsia vastaan. Joukkueen olisi käytännössä voitettava ottelu tai pelattava ainakin tasan, jotta jatkohaaveet pysyvät elossa. Vaikka Saksa selvittäisi itsensä alkulohkosta jatkoon niin heti ensimmäisellä pudotuspelikierroksella saattaa isolla todennäköisyydellä tulla Brasilia vastaan, joten ei toinen peräkkäinen mestaruuden jahtaaminen alkanut joukkueelta mitenkään loisteliaasti.

Saksan ohella myös monet muut ennakkosuosikit konttasivat avausotteluissa. Argentiina jäi omassa ottelussaan 1-1 tasapeliin Islantia vastaan ja näin ollen joukkueelle tuli heti seuraavaan otteluun kovat paineet, jossa se kohtaa hyvin kisat aloittaneen Kroatian. Argentiina tarvitsee ottelusta hyvän tuloksen, koska joukkueen olisi tärkeää voittaa alkulohko, koska muuten maa joutuisi suurella todennäköisyydellä kohtaamaan neljännesvälierissä kivenkovan Ranskan. Myös toinen Etelä-Amerikan suurista Brasilia jäi avausottelussa 1-1 tasapeliin, mutta joukkueen otteet olivat kuitenkin lupauksia antavia varsinkin avaus puoliajalla, mutta siitä huolimatta joukkue joutuu lähtemään toiseen otteluun paineet niskassaan, koska joukkueella ei todellakaan ole varaa hävitä viime kisoissa loistaneelle Costa Ricalle.

Embed from Getty Images

Vaikka osa isoista maista konttasi avausottelussaan niin pitää kuitenkin muistaa, että kisat ovat vasta alussa ja mitä vain ehtii vielä tapahtua. Silti on kiva pohtia tulevaa ja toivoa, että kisoissa nähtäisiin joitain yllätyksiä kuten viime kisoissa Costa Rica, joka pääsi aina puolivälieriin asti. Siitä huolimatta, että isoilla mailla oli vaikeaa niin loppujen lopuksi lähes aina MM-finaalissa on kaksi isoa maata ja myös yllätykset vähenevät mitä pidemmälle MM-kisoissa edetään.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.