Jalkapallon MM-kisoissa pyörähtää käyntiin alkulohkojen päätöskamppailut. Tänään saadaan päätökseen A ja B-lohkot. Lohkojen päätösottelut pelataan samaan aikaan, jotta vältyttäisiin taktikoinnilta, joten kaikki alkulohkojen päätöspelit alkavat poikkeuksellisesti kello 17.00 aikaisemmin totutun kello 15.00 sijaan.
Alkuillasta pelataan A-lohkon päätöspelit, jossa kohtaavat Uruguay sekä kisaisäntä Venäjä. Ottelulla on kovat panokset, koska ottelun voittaja kuittaa myös lohkovoiton nimiinsä. Lohkon toisessa ottelussa kohtaavat puolestaan vailla pisteitä olevat Saudi-Arabia ja Egypti. Maanantai-illan päättää B-lohkon ottelut ja niissä riittää vielä rutkasti panosta, koska kolmella joukkueella on vielä mahdollisuus jatkopaikkaan. Paras lähtökohta on Espanjalla, joka kohtaa omassa ottelussaan vailla panosta olevan Marokon. Lohkon toisessa ottelussa kohtaavat Iran ja Portugali, jotka taistelevat keskenään jatkopaikasta ja, jopa lohkovoitosta. Ainakin Portugalilla on vielä hyvät saumat ottaa B-lohkon voitto itselleen. Iranille sitä vastoin olisi jättipaukku mikäli se menisi jatkoon ja jättäisi ennakkoon kovan Portugalin selkänsä taakse.
Ennakkoasetelmat päivän otteluihin
Uruguay vs Venäjä
Päivä alkaa Uruguayn ja Venäjän kohtaamisella, jossa panoksena on myös A-lohkon voitto. Venäjä lähtee otteluun kuskinpaikalta, koska joukkueelle riittää lohkovoiton varmistamiseen tasapeli, sillä Venäjän maaliero on huomattavasti Uruguayta parempi. Koska molempien maiden jatkopaikka on varma niin mielenkiintoista onkin nähdä antaako jompikumpi valmentajista huilia osalle avainpelaajista vai pelataanko ottelu parhailla miehistöillä.
Uruguay on aloittanut kisat kahdella voitolla eikä joukkue ole laskenut turnauksessa vielä maaliakaan. Toisaalta joukkueen pelaaminen ei ole ollut mitään viihdyttävää katseltavaa, koska molemmista peleistä on tullut niukka 1-0 voitto. Mielenkiintoista nähdä millä taktiikalla joukkue lähtee tämän päivän otteluun, koska tasapelillä Uruguay ei tee yhtään mitään, joten vähintään yhden maalin se tulee tarvitsemaan tämän päivän ottelusta. Onneksi joukkueen materiaali eritoten hyökkäyssuuntaan on varsin väkevä, joten ainakaan kärkiparin Edinson Cavani-Luis Suarez panoksesta ei voitto tule jäämään kiinni. Toisaalta parivaljakko ei ole vielä esiintynyt kisoissa mitenkään ihmeellisesti ja kaksikosta vain Suarez on onnistunut maalinteossa.
Kisaisäntä Venäjälle ei juuri mahdollisuuksia ennen kisoja annettu ja joukkuetta pidettiin yhtenä kisojen heikoimmista. Itse kisoissa joukkue on sitten näyttänyt mistä se on tehty ja kaksi murskaavaa voittoa puhuu omaa kieltänsä joukkueen vahvuudesta. Venäjä on tehnyt kahdessa ottelussa yhteensä kahdeksan maalia, joten se tulee laittamaan Uruguayn kovalle puolustukselle todellisen haasteen. Kahdessa ensimmäisessä ottelussa joukkueen parhaimmistoa on ollut Villarrealissa ammatikseen pelaava Denis Cheryshev, joka on tehnyt turnauksessa jo kolme maalia.
Saudi-Arabia vs Egypti
A-lohkon toisessa ottelussa kohtaavat Saudi-Arabia ja Egypti. Kummallakaan joukkueella ei ole enää panosta, joten tässä ottelussa pelataan vain maineesta, kunniasta sekä ammattiylpeydestä. Kummallakaan joukkueelle ei ole vielä pisteitä, joten tänään tuo sarake tulee jommalla kummalla joukkueelle muuttumaan tai sitten molemmilla.
Saudi-Arabia on ollut MM-kisoissa odotetun heikko eikä joukkue ole tehnyt vielä maaliakaan maalieron ollessa 0-6, joten tänään joukkueen tavoite olisi tehdä ainakin yksi maali ja ottaa sitä kautta pisteitä.
Egyptiä pidettiin ennen MM-kisoja, jopa jatkopaikan tasoisena joukkueena, mutta toisin on kuitenkin käynyt. Avausottelussa joukkue haastoi kohtuu hyvin Uruguayn hyvän puolustuspelin ansiosta, mutta toisessa ottelussa ei Egyptillä ollut sitten mitään palaa Venäjän kanssa vaikka joukkueen tähtipelaaja Mohamed Salah palasikin Egyptin kokoonpanoon.
Iran vs Portugali
Iran ja Portugali kohtaavat B-lohkon päätöskierroksella ja ottelussa riittää molemmilla joukkueilla rutkasti panosta. Iran ei ole näissä kisoissa esittänyt pelillisesti mitään kummoista jalkapalloa, mutta hyvän puolustuspelaamisen ja avausottelusta otetun voiton ansiosta joukkue taistelee vielä tosissaan jatkopaikasta. Tänään joukkue joutuu pelaamaan hyökkäävämmällä taktiikalla, koska vain voitto riittää joukkueelle jatkopaikkaan, joten tänään pitäisi kentällä nähdä viihdyttävämpi Iran.
Portugali on pelannut kisat ilman tappioita, mutta silti joukkueen jatkopaikka ei ole vielä varma. Avausottelussa se pelasi 3-3 tasapelin Espanjan kanssa ja toisesta ottelussa tuli niukka 1-0 voitto Marokosta. Joukkueen kaikki maalit on tehnyt Cristiano Ronaldo, joten joukkueen hyökkäyspeli ja varsinkin maalinteko lepää pitkälti yhden miehen harteilla. Iranin ohella myös Portugali luottaa vahvaan puolustukseen ja se nähtiin jo edellisissä EM-kisoissa eikä joukkueen taktiikka ole hirveästi kahdessa vuodessa muuttunut. Joukkueelle riittää ottelusta tasapeli jatkopaikkaan, joten mitään yltiö hyökkäävää Portugalia tuskin tullaan näkemään. Tosin mikäli joukkue haluaa voittaa lohkon olisi ottelusta saatava voitto ja mielellään vielä useammalla maalilla.
Espanja vs Marokko
Espanjan ympärillä oli täysi hulina jo ennen MM-kisoja päävalmentajan erottamisen takia, mutta itse kisoissa Espanja on esiintynyt yllättävän tasapainoisesti ja uusi päävalmentaja Fernando Hierro on saanut joukkueen pelaamaan haluamallaan tavalla. Avausottelussa joukkue pelasi todella hyvää futista ja vain Cristiano Ronaldon hattutemppu piti Portugalin mukana ottelussa, joka lopulta päättyikin 3–3 tasapeliin. Edellisessä ottelussa Irania vastaan joukkueella oli vaikeuksia murtaa vastustajan puolustuslinjaa, mutta ottelusta tuli kuitenkin helpottava 1-0 voitto. Tämän päivän otteluun joukkue lähtee hyvästä tilanteesta, koska illan vastustaja Marokolla ei ole enää panosta, joten joukkueella on hyvät saumat ottaa suurinumeroinen voitto ja sitä kautta varmistaa lohkon ykköstila itselleen.
Hyökkäyspelaamisessa ja varsinkin maalinteossa on isoa ruutua tarjolla Diego Costalle, joka on tehnyt turnauksessa jo kolme maalia ja miehen vahvaa panosta tullaan tarvitsemaan myös tänään.
Marokko aloitti turnauksen vahvasti ja pelasi avausottelussa Irania vastaan todella viihdyttävän ensimmäisen puoliajan. Tuon jälkeen joukkueen otteissa on kaikki mennyt enemmän tai vähemmän pieleen eikä joukkueella ole tämän illan ottelussa enää mitään panosta.
Vaikka joukkue onkin hävinnyt molemmat ottelunsa niin puolustuspeli on silti ollut joukkueella ihan kelvollista eikä se ole päästänyt turnauksessa kuin kaksi maalia. Sitä vastoin joukkueen hyökkäyspelaaminen ja varsinkin maalinteko on ollut pahasti hukassa eikä Marokko ole tehnyt turnauksessa vielä maaliakaan, joten ei tarvitse ihmetellä mistä osa-alueesta jatkopaikka jäi kiinni.