Ennakko: Suomalaiset Falunissa sunnuntaina

 

talvi

Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisoissa Falunissa ei nähdä sunnuntaina yksilölajeja. Ohjelmassa on sen sijaan kaksi joukkuekisaa ja maastohiihdon parisprintit. Katseet kannattaa kääntää parisprinttien puoleen.

Kaksi vuotta sitten Fiemmen MM-laduilla suomalaishiihtäjät joutuivat tyytymään yhteen mitaliin, Krista Lähteenmäen ja Riikka Sarasoja-Liljan tuomaan parisprintin pronssiin. Fiemmessä tehtiin kuitenkin hiihtohistoriaa, kun Jessica Diggins ja Kikkan Randall voittivat Yhdysvaltain ensimmäisen arvokisojen hiihtomestaruuden.
Naisten ja miesten parisprintti hiihdetään Falunissa vapaalla hiihtotavalla. Vastaava kisa vapaalla on hiihdetty aiemmin kolme kertaa ja voittaja on vaihtunut joka kerta. Kaksi vuotta sitten naisten mestaruuden voitti siis Yhdysvallat, miesten mestaruuden Venäjä.
Tänään Norja ja Ruotsi ovat naisten parisprintissä ehdottomia ennakkosuosikkeja. Pronssista taistelevat Suomi, Puola, Slovenia, Saksa ja USA.

Norja, Venäjä ja Ruotsi ovat dominoineet miesten vapaan sprinttiviestejä totaalisesti ja kärkikamppailut käydään näiden kolmen maan välillä. Suomi pääsee finaaliin, mutta rahkeet eivät aivan riitä mitaleille.

13.30 maastohiihto, naisten ja miesten parisprintin karsinnat (finaalit alkaen klo 15.30)

Naisten joukkueessa hiihtää Anne Kyllönen ja Riikka Sarasoja-Lilja, miesten Martti Jylhä ja Ville Nousiainen.

 

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.