Scroll Top

Englanti kohtaa USA:n naisten MM-kisojen välierässä, lue ennakko sekä tsekkaa tipsi!

Jalkapallon naisten MM-kisoissa alkaa jo välierävaihe. Ensimmäisessä välierässä kohtaavat loistavasti kisoissa pelanneet Englanti ja USA. Amerikkalaiset ovat hallinneet keskinäisiä otteluita Englantia vastaan, sillä viidestä viime kohtaamisesta USA on voittanut kolme kertaa, Englanti kertaalleen ja kerran on pelattu tasan. Edellinen MM-kohtaaminen löytyy 12 vuoden takaa, kun USA voitti 2007 kisojen neljännesvälierissä Englannin maalein 3-0.

Ennakkoasetelmat illan otteluun

Englanti

Englanti on pelannut MM-kisoissa todella vakuuttavasti ja se on voittanut kaikki viisi otteluaan maalierolla 11-1. Lisäksi Englanti on pitänyt maalinsa puhtaana neljässä viime ottelussa ja edellisestä päästetystä maalista on aikaa jo lähes 450 minuuttia, joten ei USA:lla tule helppoa olemaan tuon puolustuksen murtamisessa. Topparipari Stephanie Houghton – Millie Bright on pelannut kisoissa loistavasti. Puolustuspelaamisen lisäksi kaksikosta on apua myös hyökkäyksissä ja Houghton onkin onnistunut kertaalleen maalinteossa.

Embed from Getty Images

Vaikka Englannin peli ei ole ollut turnauksessa kaikkein hienointa, niin siitä huolimatta se on tehnyt jo 11 maalia eli yli kaksi maalia ottelua kohden. Englannin tärkein pelaaja on Ellen White, joka on tehnyt turnauksessa jo viisi maalia ja on sillä määrällä maalipörssin jaetulla ykköspaikalla. Whiten vahvuus on siinä, että nainen suorittaa tasaisesti ottelusta toiseen. Siitä kertoo myös se, että hän tehnyt jokaisessa pelaamassaan ottelussa vähintään yhden maalin,

USA

Edellisten MM-kisojen mestari USA on myös tässä turnauksessa ehdoton suosikki.

Joukkue on voittanut kisoissa kaikki ottelunsa hurjalla maalierolla 22-1. Pudotuspelivaiheessa se pudotti ensiksi Espanjan, jonka lisäksi puolivälierissä kaatui toinen suuri suosikki Ranska, joka taipui USA:lle maalein 2-1

Puolustuspelaaminen ei ole ollut viime peleissä aivan parasta ja vastustajat ovat onnistuneet maalinteossa. Toki kokonaisuudessa  USA:n puolustus on aivan eliittiä, joten ei siitä tarvitse hirveän huolissaan olla.

Embed from Getty Images

USA:n tärkein pelaaja on hyökkääjä Megan Rapinoe, joka on tehnyt turnauksessa jo viisi maalia. Naisen panosta nostaa vielä se, että hän on ollut huikeassa vireessä juuri tärkeimmissä peleissä. Rapinoe teki joukkueen molemmat maalit Espanjaa vastaan ja myös puolivälierässä hän oli kovassa iskussa tehden Ranskaa vastaan kaksi maalia. Tänään onkin mielenkiintoista seurata, kumpi kaksikosta White-Rapinoe on pelipäällä ja auttaa sitä kautta joukkueensa finaaliin.

 

JALKAPALLO, NAISTEN MM-KISAT 

Englanti – USA
Kello 22:00

USA 3way @ 1.80 William Hill
Panos: Medium

 

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.