Keskiviikkona pelattiin ensimmäiset Bandyliigan välierät. Jääpallotuloksissa pienoisen yllätyksen tarjosi mikkeliläinen Kampparit, joka vieraspelissä kampesi helsinkiläisen Botnian lukemin 3-0. Lappeenrannassa Veiterä ja HIFK tahkosivat 107 minuuttia, kunnes Tero Määttälä ratkaisi ottelun kulmalyönnistä ja lappeenrantalaiset voittivat 3-2. Seuraavat ottelut ovat lauantaina Mikkelissä ja Helsingissä.
Kampparit-Botnia
Vuonna 2012 Mikkelissä juhlittiin Suomen mestaruutta ja yleisöä oli katsomossa reilusti. Kampparit on päässyt neljän sakkiin joka kerta vuodesta 2010 lähtien. Valtava kokemus puhuu mustapaitaisten puolesta myös tässä ottelusarjassa.
Botnian kantavia voimia tällä kaudella ovat olleet Määtän veljekset. Teemu, Tommi ja Tuomas ovat vastanneet suurimmasta osasta helsinkiläisten maaleista kulvalla sesongilla, mutta ensimmäisessä välierässä nuorukaiset eivät onnistuneet kertaakaan.
Botnialla on alla ensimmäinen pudotuspelitappio tältä keväältä ja mielenkiintoista on nähdä, kuinka helsinkiläisjoukkue pystyy sen käsittelemään. Jos nollaus onnistuu, voidaan Oulunkylässä vielä haaveilla finaalista. Vierasvoitolla Kampparit otti pienoisen ennakkosuosikin viitan välieräotteluun numero kaksi.
HIFK-Veiterä
2010-luvun kirkkain kestomenestyjä on ollut HIFK. Viiden vuoden aikana joukkue on voittanut peräti kolme mestaruutta (2010,2011 ja 2013). Kokemusta löytyy ja edellisestä mestaruusjoukkueesta mukana on vielä rutkasti pelaajia. Kaikkia kolmea mestaruutta ovat olleet voittamassa Juha Laitinen, Tommi Niittylä, Tomi Tastén, Erik Hörhammer sekä Mika Mutikainen ja Christoffer Huber.
Veiterä päätti runkosarjan keulapaikalla ja onnistui nappaamaan kaksi voittoa runkosarjan aikana HIFK:stä. Keskiviikko osoitti kuitenkin, että läpihuutojuttu tämä sarja ei lappeenrantalaisille ole. Helsinkiläisten kokemus tulee paistamaan läpi, jos ja kun mitä pidemmälle sarja etenee.
JPS:ää vastaan puolivälierissä HIFK oli jo kaksi kertaa kuilun partaalla matkalla kohti kesälomaa, mutta molemmilla kerroilla punanutut kampesivat itsensä kuiville. Kokemus puhui siinä sarjassa ja se tulee jylläämään vielä tässä sarjassa.
Lauantainen ottelu on tietysti vedenjakaja meneillään olevassa sarjassa ja HIFK:n olisi melkein enemmän kuin suotavaa, vaikka vielä se ei pakkovoiton edessä olekaan.
Kumpikaan joukkue ei lähde otteluun erityisemmin ennakkosuosikin asemassa ja mahdollisuudet jatkoaikaan ovat suuret. Yhteistä pudotuspelihistoriaakin löytyy ja kolmena edellisenä kertana Veiterä on lähtenyt näistä kaikista sarjasta tappio niskassaan.