Bandyliiga jatkuu

Helsingissä kohtaavat jääpallon kolmannessa välieräottelussaan Botnia ja Kampparit. Mikkelin Kampparit on mennyt hieman yllättäen sarjassa 2-0-johtoon ja heillä on tänä iltana mahdollisuus kaapata paikka loppuotteluun. Henkisellä puolella mikkeliläisillä on etu puolellaan. Avausmittelön Kampparit vei Oulunkylässä 3-0, toisessa he olivat kotikentällään etevämpiä jatkoajalla 5-4.

Lappeenrannassa Veiterä saa vastaansa HIFK:n. Ottelupari on edennyt tasaisissa merkeissä ja molemmat taistot on ratkaistu vasta jatkoajalla, ja-kotivoitot 3-2 ja 6-5. Tasaista vääntöä on odotettavissa myös tänä iltana, kun joukkueet kohtaavat kolmannen kerran. Ennen sarjan alkua Veiterä oli hieman niskan päällä, mutta nyt tilanne on tasaantunut. Keskiviikon kamppailu on sarjan kannalta hyvin ratkaiseva, sillä voittaja ottaa henkisellä puolella ison harppauksen kohti finaalia. Sarja on katkolla perjantaina Brahen kentällä Helsingissä, viimeistään kaksikko selvittää paremmuutensa mahdollisessa viidennessä välierässä sunnuntaina Lappeenrannassa.

Kuva: Pekka Huovila
Kuva: Pekka Huovila

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.