Viikon tennisturnaukset puolivälierävaiheessa

Gamblers Tennis  8

ATP MONTPELLIER

Gamblersin ennustukset Montpellierin turnauksesta eivät kaukana ole. Tällä hetkellä alkuperäisestä kaaviosta on vielä viisi pelaajaa mukana näistä kahdeksasta jäljellä olevasta. Dudi Selan ja Jarkko Niemisen tappiot eilen vähensivät määrää kahdella. Ainut ensimmäiselle kierrokselle jäänyt oli Basilashvili, joka tuhlasi monet paikat voittaa ottelunsa.

Jarkko Nieminen lähti papereissamme suosikkina eiliseen otteluun, vaikka bookerit olivat toista mieltä. Tällä kertaa bookerit aavistivat oikein, sillä Darcis ryösti kaksi syöttöä ekassa setissä ja voitti toisen erän tiebreakin selkeästi 7-3.

Puolivälieräpareina on pelkästään mielenkiintoisia ja jopa tiukkoja otteluita. Gilles Simon olisi jäänyt jo ensimmäiseen otteluun, ellei Eduardo Roger-Vasselin olisi tehnyt käytännössä joka pisteessä virheen. Simonin peli ei ollut mitenkään päin vakuuttavaa ja Janowicziä voidaan pitää jopa suosikkina otteluun. Brownin ja Pairen kaatanut Janowicz vienee ottelun kolmannessa erässä.

Joao Sousa kohtaa Kohlschreiberin, joka oli jokseenkin suurissa vaikeuksissa P-H. Mathieua vastaan. Toisen erän tiebreakin lopulla Kohlschreiber mursi minibreakin ja vei syötöllään ottelun kolmanteen, jonka hän voitti murron turvin. Sousa lähtee suurena altavastaajan bookerin kirjoissa tähän otteluun, mutta Sousan peli on ollut ihan mukiinmenevää turnauksen ajan, joten Gamblers suosii Sousaa tässä ottelussa.

Gasquet – Istomin on mielenkiintoinen ottelu. Ranskalainen oli ongelmissa Pouillea vastaan käydyssä ottelussa toisessa erässä, mutta kampesi itsensä voittoon. Pouille johti tiebreakia toisessa erässä jo 6-3, mutta hävisi lopulta 6-8. Istomin otteli ensimmäisessä pelissa Jaziria vastaan ja oli 1-0 häviöllä, kun tunisialainen luovutti ottelun. Dudi Selan Istomin voitti helpohkosti. Istomin on hyvänä päivänäkin niin paljon ranskalaista huonompi, että Gasquet vienee tämän ottelun nimiinsä 2-0 alle puolessatoista tunnissa.

Darcis lähtee Niemisvoiton jäljiltä haastamaan turnauksen ykkössijoitettua Gael Monfilsiä. Monfils väänsi De Schepperin kanssa yllättävän tiukan ottelun, tosin voittaen sen 2-0 (6-4, 7-6). Darcis on tullut turnaukseen karsintojen kautta ja ei ole hävinnyt erääkään. Darcis tullee voittaamaan ottelussa yhden erän, joten Monfils 2-1 ja over 3,5 ovat loistavia vetoja tähän otteluun.

 
ATP ZAGREB

Zagrebissa on nähty parikin ylläriä toisella kierroksella. Baghdatis voitti ykkössijoitetun Ivo Karlovicin 2-1 ja eteni puolivälieriin Mikhail Youzhnyä vastaan. Myös Berankis pudotti pienoisen pommin voittamalla Müllerin eilen. Berankis oli jo 1-0 tappiolla, mutta toisen erän tiebreakin voitettuaan käänsi ottelun itselleen ja kohtaa Seppin tällä kierroksella.

Igor Sijsling pudotti Mannarinon turnauksesta. Mannarino oli turnauksen toiseksi sijoitettu, joten kärkikaksikko on ulkona. Mannarino tosin ei ole suorittanut viimeiseen vuoteen erikoisesti, mutta ATP-rankingin takia mies oli 2. sijoitettu. Sijsling kohtaa Granollers-Pujolin tänään.

Viimeisessä ottelussa on tarjolla ehkä päivän paras matsi. Loistavasti vuoden aloittanut Viktor Troicki kohtaa Guillermo Garcia-Lopezin ja tästä parista tullee tämän turnauksen voittaja. Voittaja kohtaa seuraavalla kierroksella Baghdatisin, jos venäläinen Youzhny suorittaa sillä tasolla, mitä hän normaalisti “huonompiaan” vastaan.

Toisesta parista uskomme Granollers-Pujolin ja Seppin ratkaisevan kumpi menee finaaliin. Gamblersin veikkaus on tässä tapauksessa Troicki-Seppi-finaali, jonka Troicki hoitaa kotiin.

 
ATP ECUADOR

Viikon yllätyksettömin turnaus ja viikon ainoa massaturnaus. Kahdeksan parhaan joukossa Montanes on ainoa pelaaja, joka ei ole sijoitettu turnauksessa. Hän voitti kakkossijoitetun Giraldon eilen puhtaasti 2-0.

Yhdessä parissa ja tässäkään ei puhuta suuresta yllätyksestä. Estrella tulee haastamaan Klizanin tänään tosissaan ja voi ottelusta jopa edetä voittajana. Muissa pareissa espanjalaiset ovat suosikkeja, joten välierät tullaan pelaamaan Lopez-Verdasco ja Montanes – Estrella/Klizan.

Lopez ja Verdasco ottelevat kolmieräisen, josta on täysin mahdoton ennustaa voittajaa. Montanes on ensimmäistä kertaa lähellä aikoihin, että hän etenisi ATP-finaaliin. Turnauksen voittaja tulee joka tapauksessa Lopez/Verdasco-parista.

BET365 tarjoaa parhaat tenniskohteet, joten Gamblersin vihjeitä pääset noudattamaan TÄSTÄ

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.