Teemu Pukki elämänsä vireessä Norwichissa – Katsaus Pukin pitkään uraan Euroopan kentillä

Suomen maajoukkuehyökkääjä Teemu Pukki siirtyi täksi kaudeksi Englannin Mestaruussarjassa pelaavan Norwichin riveihin. Moni hieman ihmetteli siirtoa, koska Pukki oli jo aikaisemmin pelannut Skotlannissa Celticissä eikä suomalaisen fyysisyys ja pelaaminen noin yleisestikkään sopinut brittityyliseen jalkapalloon. Pukki on kuitenkin tällä kaudella näyttänyt, että epäilyt ovat olleet turhia, sillä mies on ollut hurjassa vireessä heti kauden alusta alkaen ja kotkalainen onkin tällä hetkellä maalipörssin kakkosena 20 maalilla.

Loistavan tulokaskauden myötä KTP:n kasvatti on noussut joukkueen tärkeimpien pelaajien joukkoon ja Norwich taistelee tällä hetkellä tosissaan Valioliigaan nousemisesta. Sunnuntaina Pukki teki kaksi maalia, kun Norwich kaatoi kotonaan Ipswichin maalein 3-0 ja samalla joukkue nousi Mestaruussarjan kärkeen. Olisikin hienoa jos Norwich nousisi ensi kaudeksi Valioliigaan niin Pukki pääsisi samalla näyttämään taitojaan astetta kovemmissa ympyröissä.Pukki teki sunnuntaina myös seurahistoriaa, sillä kukaan Norwichin pelaaja ei ole tehnyt 50 vuoteen yhtä nopeasti 20 maalia mihin Pukki on tällä kaudella pystynyt. Pukilla 20 maalin tekemiseen meni 28 ottelua, mikä on suomalaishyökkääjältä todella kova suoritus.

Embed from Getty Images

 

Pukin ura Euroopan kentillä

Nyt hypätään ajassa vuosia taaksepäin ja muistellaan miten Pukin ura on Euroopassa mennyt. Kotkalainen lähti nuorena poikana Espanjan La Ligassa pelaavan Sevillan organisaatioon, mutta siellä ura ei ottanut lähteäkseen ja niinpä nuorukainen palasi fiksusti takaisin Suomeen ja tuli pelaamaan Veikkausliigaan HJK:n paitaan kaudeksi 2011. Veikkausliigakausi olikin Pukilta kohdalta menestys ja hän teki HJK:lle 17 otteluun 11 maalia. Tärkein hetki koko uran kannalta osui europeleihin, kun HJK kohtasi Bundesliigan suurseura Schalken. Avausosassa nähtiin todellinen superyllätys, kun HJK pystyi kaatamaan Schalken maalein 2-0 ja molemmat osumat teki kukapa muukaan kuin Pukki. Mies osui myös toisessa osaottelussa ja vaikka HJK ei mennytkään otteluparista jatkoon oli saksalaisseura kiinnittänyt huomion nuoreen pellavapäähän ja niinpä Pukki siirtyi HJK:sta Schalken riveihin.

Embed from Getty Images

Bundesliigassa Pukki aloitti hyvin tehden heti maaleja sarjaotteluissa, mutta tämän jälkeen alkoi ammattilaisuran raadollisuus eikä peliaikaa tullutkaan enää entiseen tahtiin. Kilpailu pelipaikoista oli kovaa eikä Pukki mahtunut hyökkääjä hiearkiassa valmentajan luottomiehiin ja niimpä hän joutui usein istumaan vaihtopenkillä.. Pukki pelasi saksalaisseurassa yhteensä kaksi kautta ja siirtyi kauden 2013-2014 alussa Skotlannin suurseura Celticiin. Odotukset olivat korkealla ja ura Skotlannissa alkoikin hyvin ja Pukki teki heti ensimmäisissä otteluissa maaleja. Hienon alun jälkeen alkoi jälleen vaikeudet ja miehen rooli joukkueessa pieneni jatkuvasti eikä Pukin pelaaminen ollut muutenkaan sillä tasolla mitä skottiseurassa toivottiin. Niinpä Pukin ura Skotlannissa jäi varsin lyhyeksi ja edessä oli jälleen seuran ja maiseman vaihto. Pukki ehti pelata Celticissä yhteensä 26 ottelua ja teki niissä yhteensä 7 maalia.

 

Ura uuteen nousuun Tanskassa

Seuraava siirto tuli ehkä hivenen yllättävään osoitteeseen, sillä Pukki otti kaikkien hämmästykseksi urallaan pienen askeleen taaksepäin, sillä mies siirtyi lainasopimuksella taskalaiseura Bröndbyn riveihin. Siirto oli suomalaisen kannalta lopulta todella hyvä ratkaisu, koska Bröndbyssä suomalainen sai vastuuta eikä Pukin tarvinnut istua penkillä. Myös kauan kadoksissa ollut itseluottamus nousi aivan uudelle tasolla ja huuhkajahyökkääjä tekikin heti ensimmäisellä kaudella 9 maalia Tanskan liigassa ollen näin joukkueensa paras maalintekijä. Myös Bröndby oli tyytyväinen suomalaisen otteisiin ja niinpä se hankki Pukin Celticistä kolmivuotisella sopimuksella.

Seuraava kausi sujui avauskauden tapaan tasaisesti ja Pukki oli Bröndbyn luottopelaaja pelaten kaikissa 33 sarjaottelussa. Pukki oli edellisen kauden tapaan joukkueensa paras maalintekijä yhdeksällä osumallaan ja näin miehen ura alkoi olla Euroopan kentillä hyvässä nousussa. Kaudella 2016-2017 alkoi Pukin todellinen esiinmarssi Tanskan liigassa. Pukki paukutti maaleja tasaisesti pitkin kautta ja suomalainen onnistui tekemään kauden aikana peräti 20 liigamaalia, joka oikeutti hienosti maalipörssin kakkospaikkaan. Kausi 2017-2018 jatkui suomalaisen osalta yhtä vahvana edelliskauden tapaan ja Pukki oli joukkueensa paras hyökkääjä tehden Tanskan liigassa 17 maalia, joka oikeutti toisena kautena putkeen maalipörssin kakkospaikkaan. Pukki pääsi juhlimaan myös joukkueensa kanssa, sillä Bröndby voitti kauden aikana Tanskan Cupin.

Embed from Getty Images

 

Unelma siirto Englantiin

Neljän hienon Bröndbyssä vietetyn kauden jälkeen Pukki teki viime kesänä Norwichin kanssa kolmivuotisen sopimuksen. Tämän jälkeen onkin alkanut tuhkimotarina, jonka kaikki jalkapalloa seuraavat tietävät. Pukki on loistanut heti kauden alusta asti, jonka lisäksi mies on pelannut sensaatiomaisen hyvin myös maajoukkueessa ja pitkälti Pukin maalien ansiosta Suomi voitti oman alkulohkonsa Kansojen liigassa. Mestaruussarjassa suomalainen on tehnyt todella tasaisesti maaleja, jonka ansiosta Pukki on ollut maalipörssin kärkipaikoilla koko kauden ajan. Tällä hetkellä hän maalipörssin kakkosena 20 osumallaan, mutta Pukki johtaa mestaruussarjan tehopörssiä, sillä suomalainen on maaliensa lisäksi syöttänyt peräti kuusi maalia, mikä on kärkipään hyökkääjistä selvästi eniten. Mikäli tahti jatkuu samanlaisena ja Pukki pystyisi tekemään esimerkiksi lähelle 30 maalia Mestaruussarjassa olisi hyvin todennäköistä, että suomalainen pelaisi ensi kaudella Valioliigassa. Tällä hetkellä näyttää, jopa siltä, että Pukki voi päästä pelaamaan Valioliigaa Norwichin paidassa, sillä joukkue on todella vahvasti kiinni suorassa nousupaikassa.

Embed from Getty Images

Tässä oli esiteltynä Pukin nyt jo varsin pitkä ura Euroopan kentille . Uraan on mahtunut paljon ilon hetkiä, mutta paljon myös isoja pettymyksiä. Viime vuodet ovat olleet suomalaiselta loistavia ja Pukki onkin kehittynyt maalintekijä todella paljon Lisäksi voi sanoa, että maaliskuussa 29 -vuotta täyttävä Pukki pelaa tällä hetkellä uransa parasta jalkapalloa ja mies saa nyt sen arvostuksen mikä miehelle oikeasti myös kuuluu. Jäädään jännityksellä seuraamaan mitä kevät tuo tullessaan ja jatkuuko Pukin vire yhtä hyvänä mitä se on koko pitkän kauden tähän mennessä jatkunut.

Embed from Getty Images

Kirjoittaja: Aki Pennanen

Jaa Sosiaalisessa mediassa

Kommentoi tätä kirjoitusta

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Siirry työkalupalkkiin