Suomen tennisässä Henri Kontinen ja hänen australialainen parinsa John Peers ovat edenneet Wimbledonin Grand Slam -turnauksen puolivälieriin. Kaksikko kaatoi huikeassa viisieräisessä ottelussa Rajeev Ramin ja Joe Salisburyn erin 3-2 (7-6, 6-4, 3-6, 4-6, 13-12).
Ottelu aloitettiin jo eilen maanantaina ja Kontinen-Peers kaksikko sai kamppailuun loistavan alun voittamalla avauserän tie breakin jälkeen luvuin 7-6. Myös toisessa erässä Kontinen-Peers oli niukasti niskan päällä ja he pystyivät raapimaan erävoiton itselleen yhden syötönmurron turvin luvuin 6-4.
Ottelu jatkui myös kolmannessa erässä tasaisena, mutta tällä kertaa Ram ja Salisbury pystyivät ottamaan erän loppupuolella murron itselleen, jonka johdosta kaksikko otti tärkeän erävoiton luvuin 6-3. Neljännessä erässä ottelu jatkui samanlaisena kuin tähän asti eikä kumpikaan pari päässyt ottelua juuri hallitsemaan. Erän loppupuolella nähtiin käytännössä kolmannen erän toisinto, kun Raam-Salisbury pystyi ottamaan tärkeän murron, jonka siivittämänä pari marssi 6-4 erävoittoon ja tasoitti näin erät 2-2.
Viides ja ratkaiseva erä oli huikeaa taistelua ja ottelu jouduttiin eilen keskeyttämään pimeyden takia tilanteessa 5-5. Tänään ottelun jatkuessa ei mikään juuri muuttunut vaan ottelu jatkui edelleen tasaisena. Kontinen ja Peers saivat loistavan mahdollisuuden ottelun voittoon tilanteessa 8-7, kun parilla oli vastustajansa syötössä kaksi ottelupalloa, mutta Ram – Salisbury pystyivät nämä selvittämään. Tämän jälkeen vastustajat saivatkin hengen päälle ja mursivat Kontisen ja Peersin syötön heti seuraavassa pelissä ja pääsivät näin syöttämään otteluvoitosta. Kontinen ja Peers ei tästä hätkähtänyt vaan tasoittivat ottelun heti vastamurrolla.
Ottelussa edettiin tasaisesti aina tilanteeseen 12-12 saakka, jonka jälkeen tuli voimaan täksi vuodeksi käyttöön otettu uudistus. Mikäli ratkaiseva viides erä on tilanteessa 12-12 ratkaistaan ottelun voitto tie breakissa. Tie break olikin Kontisen ja Peersin näytöstä ja pari johtikin sitä alusta lähtien voittaen sen lopulta 7-2 ja ratkaisevan viidennen erän siis pistein 13-12.
Puolivälierissä Kontisen ja Peersin vastus kovenee entisestään, sillä he saavat vastaansa turnauksessa kolmanneksi sijoitetun parin, Etelä-Afrikan Raven Klaasenin ja Uuden-Seelannin Michael Venuksen. Pari on ollut Wimbledonissa hurjassa iskussa eikä ole hävinnyt vielä turnauksen aikana erääkään.