Harvoin on nähty sellaista tuskaa mitä ranskalainen tennispelaaja Nicolas Mahut joutui kokemaan Wimbledonin miesten nelinpelin finaalissa. Ensiksi mies sai pallon silmäänsä lähes 200 kilometrin tuntivauhdilla, jonka johdosta hän tippui kentän pintaan todella tuskaisen näköisenä. Ottelu jouduttiin keskeyttämään kymmeneksi minuutiksi, koska lääkintämiehet halusivat varmistaa ettei ranskalaiselle tullut tilanteesta aivotärähdystä.
Tennispallo sattuu. Etenkin, kun se tulee päin lähes 200 kilometriä tunnissa, ottelua kommentoinut Peter Fleming sanoi tv-lähetyksessä.
Kun ottelua päästiin jatkamaan ei ranskalaispelaajan huono tuuri vielä tähän päättynyt. Mahut nousi hyökkäämään verkolle ja vastustajan lyönti osui miestä todella kivuliaasti rintaan ja jälleen mies tipahti kentän pintaan. Mahut selvisi tilanteesta ja pystyi jatkamaan ottelua tietämättä, että pahin osuma olisi vielä edessä.
Nimittäin, kun ottelua päästiin toisen hurjan osuman jälkeen jatkamaan tuli miehelle vielä kolmas hurja pommi ja tällä kertaa pallo osui kaikkein pahimpaan paikkaan eli suoraan munille. Katsomossa olleen elokuvatähden Woody Harrelsonin ilme kertoi paljon. Miten yksi mies voi kohdata yhden ottelun aikana näin paljon tuskaa,
Mahut nousi myös kolmannen pommin jälkeen urhoollisesti ylös ja pystyi jatkamaan ottelua, mutta itse finaalista ei tullut kuitenkaan palkintoa, sillä Mahut ja hänen parinsa Edouard Roger-Vasselin joutuivat taipumaan finaalissa erin 2-3.
This guy is LITERALLY the Scott Sterling of Tennis, IRL.
I don’t watch tennis, but now that I know how hilarious it is… I’m seriously reconsidering!#Wimblendon #MensDoubles #Mahut #ScottSterling #WoodyHarrelson pic.twitter.com/21Db8MVfms
— Laura Mills (@laurameme) July 14, 2019