NHL-seura Detroit Red Wings palautti Teemu Pulkkisen farmiin tiistaina. Suomalaislaituri pisti hihat heilumaan ja iski hattutempun keskiviikon AHL-kierroksella. Pulkkisen Grand Rapids jyräsi Oklahoma City Baronsin kotonaan 7-1. Oklahoma City meni johtoon jo ottelun toisella minuutilla, mutta siihen vieraiden ilonaiheet sitten jäivätkin. Pulkkinen tasoitti 10 minuuttia myöhemmin, tehden toisen osuman myös toisessa erässä ja täydensi kauden toisen hattutemppunsa viimeisen 20-minuuttisen alussa. Voitto oli Grand Rapidsille jo yhdeksäs peräkkäinen. Griffins nousi samalla tasapisteisiin Läntistä konferenssia johtavan Oklahoma Cityn kanssa.
Pulkkinen on nyt kerännyt kauden 45 AHL-ottelussaan tehot 33+27=60. Hän palasi tehoiltansa myötä AHL:n pistepörssin kärkipaikalle. Maalipörssin kärkipaikkaa Pulkkinen ei edes menettänyt viimeisimmän NHL-komennuksensa aikana.
AHL keskiviikkona (04.03.2015):
Charlotte – San Antonio 3-2 (rl)
Grand Rapids – Oklahoma City 7-1
GR: Teemu Pulkkinen 3+0
Lake Erie – Milwaukee 0-3
LE: Sami Aittokallio varamaalivahtina
Mil: Miikka Salomäki sairaslistalla
Utica – Rochester 3-2 (rl)
Norfolk – Binghamton 1-4
Hamilton – Adirondack 4-5 (ja)
Adi: Markus Granlund 0+0, Joni Ortio sairaslistalla