Tiistaina pelataan Hakametsässä liigan kuudes finaali kun Tappara ja HIFK ottavat toisistaan mittaa. Tappara johtaa finaalisarjaa voitoin 3-2 ja näin ollen Suomen mestaruus on sille katkolla tiistaina Hakametsässä. Lauantain kamppailu on herättänyt paljon jälkipyykkiä ja varsinkin millä tavalla se tuli, joten jännä nähdä miten paljon se vaikuttaa HIFK pelaajien henkiseen tilaan. HIFK ei ole vielä voittanut finaalisarjassa yhtään ottelua vieraissa, joten nyt olisi viimeistään sen ryöstön tultava. Voittaako Tappara mestaruuden vai viekö HIFK taistelun vielä setsemänteen peliin selviää tiistaina Hakamnetsässä.
Ratkaisukohdat
Avausmaalin merkitys tällaisessa ottelussa on valtava ja varsinkin jos sen onnistuu tekemään kotijoukkue Tappara. Tappara on jokaisessa kotiottelussa tehnyt avausmaalin ja voittanut myös matsin. HIFK:lle olisi myös tärkeä saada maali alkuun tai ainakin pitää huoli, ettei Tappara sitä ainakaan tee.
Erikoistilannepelaaminen on myös seurannassa. Finaalisarjassa on tehty todella vähän maaleja ylivoimalla ja muutenkin ylivoimapelaaminen on jäänyt todella vähiin mikä kertoo osittain myös tuomarilinjasta. Molemmilla joukkueilla todella hyvät ylivoimakoostumukset, jos vaan pääsevät ylivoimaa pelaamaan.
Maalivahtipeli on ollut finaaleissa todella kovalla tasolla. HIFK:n Ville Husso ja Tapparan Tomi Karhunen ovat pelanneet todella kovalla tasolla koko finaalisarjan ja antaneet mahdollisuuden voittoon joka ilta hyvillä esityksillään. Kumpikaan joukkue tuskin saa etua maalivahtipelistä, mutta mielenkiintoista seurata, kestääkö molempien maalivahtien kasetti illan ottelussa.
Henkinen tila on myös katsomisen arvoista. Vaikuttiko lauantain kyseenalainen voittomaali HIFK pelaajien korvien väliin vai tuleeko helsinkiläisryhmä astetta kovemmin Tapparan päälle? Pystyykö Tappara pelaamaan samalla tasolla millä se on pelannut kaksi edellistä finaalia vai onko henkinen tila karannut liikaa jo kannun nostoon?
Arvio
Todella tiukka ja ehkä ratkaiseva finaaliottelu tiedossa. HIFK oli todella hyvä kolmessa ensimmäisessä finaalissa ja näytti matkaavan jo mestaruuteen mutta sitten Tappara rupesi pelaamaan sillä tasolla millä joukkue pystyy. Geen veikkaus on, että lauantain kohumaali ja siitä syntynyt jälkipyykki on vaikuttanut liikaa HIFK:n pakkaan ja siitä suosta ei enää nousta. Tappara ottaa kotivoiton ja nostelee kannua ensimmäisen kerran sitten vuoden 2003.