Scroll Top

Superpesis – vihje

image

Tiistain ainoassa Superpesis ottelussa kohtaavat Jyväskylän Kiri ja Pattijoen Urheilijat. Takavuosien kestomenestyjä PattU ei ole enää entisellään lähtijöiden määrä seurasta on ollut suuri. Viime kaudella PattU selviti tiensä pudotuspeleihin, mutta tältä kaudelta ei kannata ihmeitä odottaa.

Jyväskylän Kirin viime kausi oli pettymys. Liigajumboksi jäänti ja sarjakarsintojen kautta kuitenkin paikka irtosi superpesiksestä. Täksi kaudeksi Kiri on vahvistunut ja tavoitteet on asetettu pudotuspeleihin. Jukka Latvalan, Jani Karppasen, Kimmo Carlssonin ja Perttu Hautalan tulo on vahvistanut selvästi joukkuetta. Pesiksen eliittipelaajien Määttälän ja Kiukkosen kantaessa edelleen joukkuetta.

Paljon on PattU:ssa edelleen pelaavan tähtipelaajan ja vaihtospesialistin Topi Kososen varassa. Peräti 132 lyödyn juoksun verran lyöneet Jarmo Viittanen, Pertti Mäkelä ja Marko Pelkonen ovat vaihtaneet maisemaa. Vielä kun siihen päälle lisätään ykköspesiksen etenijä tilaston 43 tuodulla voittaneen Timo Ehrolan loukkaantuminen on heidän pelinsä sekaisin.

Kirin taistelee viimeisestä kahdesta pudotuspelipaikasta yhdessä Koskenkorvan, Kiteen ja Pattijoen kanssa. PattU ja Kiri kohtaavat runkosarjassa peräti 4 kertaa. Pudotuspelejä ajatellen panokset ovat suuret jo tässä vaiheessa kautta. Tänään Jyväskylässä Geen valinta lapulle on hyvän hallikauden pelannut Kiri.

Superpesis

kello 18:00

Jyväskylän Kiri – PattU

Kiri @ 1.75 Unibet

 

Parhaan kertoimen otteluun tarjoaa Unibet! Uusille käyttäjille on luvassa 100€ ensitalletusbonus ja 10€ riskitön mobiiliveto mutta vanhojakin käyttäjiä Unibet muistaa Gamblersin kautta lähes viikoittain huikeilla bonuksilla ja kampanjoilla. Unibetille saat tilin täältä!

 

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.