Scroll Top

Suomi kohtaa Kanadan – Panoksena lohkovoitto

image

Suomi pelaa tiistaina lohkon päätöskamppailun Kanadaa vastaan, jossa panoksena on B-lohkon voitto ja sitä kautta helpompi vastus puolivälieriin. Kanada on pelannut kisat vakuuttavasti voittaen kaikki 6 otteluaan maalieron ollessa 34-4. Varsinkin kokonaisvaltainen pelaaminen on Kanadan joukkueella ollut todella stabiilia. Joukkueen puolustuspelaaminen ansaitsee myös kehuja. Erikoistilannepelaaminen on ollut koko kisojen hyvällä mallilla ylivoimaprosentin ollessa 28,57 % ja alivoima puolestaan kisojen parasta prosenttien ollessa 93,75. Kanada on myös pystynyt pelaamaan varsin jäähyttömästi, ottaen vähiten jäähyjä koko kisoissa.   

Embed from Getty Images

 

Leijonat ovat vastustajansa tavoin pelanneet vakuuttavasti ja alla on myös kuusi voittoa. Tosin Suomi joutuu nyt aivan eri tason testiin, kuin mihin se on tähän mennessä kisoissa joutunut. Puolustus joutuu ensi kertaa testiin fyysisyydessä ja oman alueen puolustuspelaamisessa. Suomen viisikkopuolustus on parantunut kokoajan kisojen edetessä, joten sen puolesta ei suurta huolta pitäisi olla. Nyt olisi syytä olla hereillä ottelun alusta lähtien, sillä otteluiden alut ja ensimmäiset erät ovat olleet hankalia Leijonille viime otteluissa ja Kanadaa vastaan siihen ei ole varaa. Varmasti mielenkiintoinen ja hyvä kiekko-ottelu tulossa.

Embed from Getty Images

 

Näillä aseilla Kanada kaatuu:

– Suomen koko joukkueen puolustuspelaamisen pitää olla kunnossa ja toimia täydet 60 minuuttia.

– Erikoistilannepelaaminen nousee isoon rooliin näin pienten marginaalien pelissä. Ylivoiman pitää toimia ja kärkijätkien pitää tehdä tulosta. Alivoimapelin pitää myös olla kunnossa. Jäähymäärä pidettävä pienenä muuten tulee vaikea ilta.

– Maalivahtipelin pitää olla parempaa kuin vastustajalla. Koskisen tai Saroksen pitää ottaa ne tärkeät ”gamesaverit” mitä tällaisessa ottelussa vaaditaan.

 

Arvio

Alkulohkon päätöspelistä ei panosta puutu. Molemmat joukkueet haluavat voittaa lohkon eli peli tulee olemaan tarkkaa puolustuspelaamista. Maaleja tuskin paljon nähdään, joten tasapeli ei olisi suuri yllätys. 2-2 voi olla hyvin lähellä.

———————————————————————————

 

Jännityksen maksimoimiseksi on syytä laittaa muutama vetolappu sisään, niin saadaan kaikki irti Leijonien ottelusta! Tässä kohtaa on syytä kurkata mitä vetokohteita WilliamHill tarjoaa otteluun. Helpottaaksemme teitä, rakkaat lukijat, päätimme napata muutaman herkullisen kohteen jo valmiiksi!

 

*60 minuutin vedonlyönti: Canada @ 1.73 WilliamHill
*Canada Win Or Draw All Periods – Kyllä @ 2.25 WilliamHill
*Canada Win And Under 7.5 Goals @ 2.10 WilliamHill
*1. erän vedonlyönti: Canada @ 2.2 WilliamHill

image

 

 

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.