SM-liigan pudotuspelien ensimmäinen kierros saadaan päätökseen tänään, kun SaiPa ja Pelicans pelaavat oman ratkaisevan kolmannen ottelunsa. Molemmat joukkueet ovat voittaneet omat kotiottelunsa, joten sarja on ennen tätä iltaa tasan yksi-yksi. Ässät varmisti oman puolivälieräpaikkansa jo torstaina, joten tänään ohjelmassa on vain yksi kamppailu.
Lähtökohdat illan otteluun
SaiPa
SaiPa pelasi hyvän ottelun sarjan ensimmäisessä kohtaamisessa, mutta jäi torstaina Lahdessa pelatussa kamppailussa vaille mahdollisuuksia eikä joukkue pystynyt tekemään ottelussa maaliakaan. Lisäksi joukkueen jäähymäärien ja alivoimapelin täytyy parantua, jotta voitosta voidaan edes taistella. Joukkue on ottanut kahdessa kamppailussa yhteensä kymmenen kaksi minuuttista, joka on näin lyhyessä ottelusarjassa aivan liikaa.
SaiPan jatkoon pääsyä puoltaa onneksi se, että joukkue on viime kuukaudet pelannut todella hyvin kotona ja sillä voikin olla iso merkitys myös tänään. Erikoistilannepelaamisen olisi tänään parannuttava, koska sillä useimmiten ratkaistaan nämä pienten marginaalien ottelut ja tilastojen valossa sekä ali että ylivoima on illan vastustaja Pelicansia heikompaa.
Onneksi SaiPalla on yksi selkeä vahvuus nimittäin maalivahtipeli. Frans Tuohimaa on pelannut molemmissa pudotuspeliotteluissa todella hyvin ja myös tilastot puhuvat puolestaan. Mies on päästänyt kahdessa ottelussa 2.03 maalia selkänsä taakse ja torjuntaprosentti on hyvä 93,94, joten maalivahtipelin osalta ei SaiPalla ole huolta. Tuohimaa pelasi torstainakin huippuottelun ja antoi joukkueelle mahdollisuuden voittaa, mutta tällä kertaa se ei riittänyt.
Tänään tarvitaan samanlaisia onnistumisia kärkipelaajilta mitä tiistain kotiottelussa nähtiin niin SaiPalla on kaikki saumat jatkoon. Erityisesti Cody Kunykin ja David Goodwinin johtamilta hyökkäysketjuilta odotetaan tulosta.
Pelicans
Pelicans oli torstaina tiukassa paikassa, kun joukkueen oli pakko ottaa voitto, jotta kausi jatkuisi. Joukkue pelasikin kypsän esityksen ja otti vakuuttavan 3-0 voiton ja siirsi ratkaisun näin ollen lauantaille. Erityisesti maalivahti Joona Voutilainen pelasi huippumatsin tärkeään paikkaan, koska mies hieman hapuili sarjan avauskohtaamisessa.
Varsinkin otteluun lähtö oli joukkueelta vahva torstain kamppailussa ja sitä samaa päävalmentaja Petri Matikainen painottaa varmasti myös tämän päivän otteluun. Pelicans olisi pystynyt ratkaisemaan ottelun jo ensimmäiseen erään, mutta vastustajan maalivahdin ansiosta numerot pysyivät tasaisina.
Pelicansilla on erikoistilannepelaaminen tällä hetkellä hyvällä tasolla ja joukkue onkin tehnyt sarjan molemmissa otteluissa ylivoimamaalin. Myös alivoima on toiminut vastustajaa paremmin, josta hyvänä esimerkkinä viime ottelussa tapettu 5-3 alivoima.
Arvio
Tänään se sitten ratkeaa kumpi joukkue jatkaa puolivälieriin ja kumalla taas alkaa kesäloma. Kotietu on ollut joukkueiden kohtaamisessa vuosien varrella valttia eikä tämä kausi ole tehnyt poikkeusta. Ottelun alkua on mielenkiintoista seurata ja katsoa samalla tuleeko jompikumpi joukkue ryminällä heti ottelun alkuun vai lähdetäänkö pelaamaan turvallisesti ottaen huomioon ottelun panokset. Ainakin ennakkoon olisi loogista, että kotijoukkue SaiPa tulisi nimenomaan kovalla ryminällä ja painostuksella ottelun alkuun. Jäähyttömyys on illan avainsana, koska molemmat joukkueet ovat ottaneet yllättävän paljon jäähyjä kahteen ensimmäiseen otteluun. Gee veikkaa tiukkaa ja vähämaalista ottelua, jossa voittaa haetaan pitkän kaavan kautta eli jatkoaika kutsuu.
LIIGA, PLAYOFFS
SaiPa – Pelicans
Kello 17:00
3way – X @ 4.20 William Hill