Scroll Top

SM-liiga – KooKoo ja SaiPa kohtaavat tänään kauden neljännessä Kaakon Derbyssä

Nyt kun joulut on pikkuhiljaa vietetty ja pahimmat kinkkuähkyt sulateltu on aika palata myös SM-liigassa lyhyeltä joulutauolta pelaamiseen pariin. Tänään on ympäri Suomea useassa paikassa niin sanotut tapanintanssit ja niin myös SM-liigassa on Tapaninpäivän kunniaksi täysi pelikierros. Saa nähdä minkälaisia tapanintansseja tämän päiväisissä otteluissa nähdään. Illan kierros sisältää monta hienoa otteluparia kuten esimerkiksi Hakametsässä pelattava paikallispeli Ilveksen ja Tapparan välillä. Oulussa on myös kiihkeä kiekkoilta tiedossa, kun sarjakärki Kärpät kohtaa heikosti kauden tähän asti pelanneen JYP:n. Geen ennakossa suunnataan kuitenkin Kouvolaan, jossa pelataan KooKoon ja SaiPan välillä kauden neljäs Kaakon Derby. Kauden kolme edellistä Kaakon Derbyä ovat päättyneet SaiPan voittoon, joten kotijoukkueella on varmasti halu maksaa kalavelkoja naapuriseuralla. Joukkueiden edellinen keskinäinen ottelu pelattiin aika tarkalleen kuukausi sitten ja tuon ottelun SaiPa voitti maalein 3-1.

Ennakkoasetelmat illan otteluun

KooKoo

KooKoo lähtee kauden toiseen puolikkaaseen runkosarjan sijalta 12. Joukkueen kausi on ollut kaksijakoinen, sillä joukkue on pelannut välillä hyvää kiekkoa ja tulosta on tullut, mutta sitten vastapainoksi on tullut turhan pitkiä tappioputkia. Tällä hetkellä KooKoolla on juuri se heikompi vaihde menossa ja joukkue lähtee tämän iltaiseen kamppailuun viiden ottelun tappioputkessa eikä yhdeksästä edellisestä ottelusta ole tullut kuin yksi kolmen pisteen voitto ja kahdeksan tappiota.

Kuva: KooKoo

Tämän iltaiseen otteluun KooKoolle tuo lisää vaikeuksia se, että joukkueen paras pistemies ja koko SM-liigan pistepörssiä johtava Malte Strömwall kärsii yhden ottelun pelikieltoa alatyylisistä käsiliikkeistä, jotka sattui juuri joulutaukoa edeltäneessä Pelicans ottelussa. Toki tilanteesta voidaan olla monta mieltä ja erityisesti siitä olivatko tuomarit ajan tasalla, mutta tässä ennakossa emme käy kyseistä episodia sen enempää ruotimaan.

Embed from Getty Images

KooKoon suurin murheenkryyni viime otteluissa on ollut maalinteko, sillä viidesä edellissä ottelussa joukkue on tehnyt yhteensä kahdeksan maalia, joka on 1,6 maalia ottelua kohden, joten tuolla tilastolla on turha haaveilla otteluiden voitoista ellei maalivahdilla satu olemaan superpäivä tolppien välissä. Eikä joukkueen heikko hyökkäyspelaaminen ja viimeistely ole pelkkää sattumaa, sillä joukkueen maalinteko  on jatkunut jo pidempään heikkona ja kun katsotaan esimerkiksi kulunutta kuukautta marraskuun lopusta tähän päivään on joukkue pelannut yhdeksän ottelua ja tehnyt niissä vain kerran enemmän kuin kaksi maalia, joten ei tarvitse ihmetellä miksi voittoa ei ole tullut. Lisäksi, kun Strömwall on tänään sivussa ei se ainakaan helpota joukkueen hyökkäyspeliä, sillä mies on tehnyt joukkueen viiden viime ottelun maaleista lähes 40 prosenttia, joka on järkyttävän kova lukema ja kertoo paljon siitä miten paljon KooKoon hyökkäyspään tehoista on yhden miehen harteilla. Tänään on muiden pelaajien astuttava esiin. Onneksi joukkueesta löytyy muitakin hyviä pelimiehiä kuten viime kauden sensaatio Miikka Pitkänen, maajoukkueessa juuri hyvin esiintynyt Anrei Hakulinen  sekä kesken kauden joukkueeseen liittynyt Kim Strömberg, joka onkin tehnyt KooKoossa hyvin tulosta. Nähtäväksi jää kurittaako mies tänäänkin entistä seuraansa, sillä edellisessä Kaakon Derbyssä marraskuussa Strömberg teki joukkueensa ainoan maalin.

 

SaiPa

SaiPa puolestaan lähtee kauden toiseen puolikkaaseen huomattavasti paremmista lähtökohdista kuin illan isäntä joukkue, sillä SaiPa on tällä hetkellä sarjassa sijalla seitsemän ja eroa esimerkiksi neljäntenä olevaan Pelicansiin ei ole kuin yksi piste. KooKoon tapaan myös SaiPalla on ollut vaikea joulukuu ja kuudesta pelatusta joulukuun ottelusta joukkue on raapinut kaksi voittoa. Toki edellinen voitto HPK:sta juuri ennen joulua oli äärimmäisen tärkeä jo pelkästään itseluottamuksen kannalta, sillä joukkue oli ennen tuota kamppailua kolmen ottelun tappioputkessa. SaiPan kohtalaisen hyvä sarjasijoitus johtuu käytännössä pelkästään hyvien kotiotteluiden ansiosta, sillä vieraissa joukkue on ollut tulosten valossa katastrofaalisen huono. Joukkue on voittanut vieraissa vain kaksi peliä varsinaisella peliajalla ja pisteitä se on napsinut 13, joka on kaikista joukkueista vähiten. Mikäli Lehterän suojatit pystyvät parantamaan vieraspelien saldoaan voi joukkue keikkua runkosarjan jälkeen yllättävänkin korkealla ja ottaa sijoituksen top kuudessa, joka tietäisi suoraa pudotuspelipaikkaa.

SaiPa:lla on myös ollut vaikeuksia maalinteon kanssa ja se on tehnyt viidessä viime pelissä yhteensä kymmenen maalia eli siis kaksi maalia ottelua kohden, joka ei nyt hirveitä hurraa huutoja aiheuta. Toki joukkueen hyökkäyspelaamista syö iso loukkaantumissuma, sillä sivussa on tällä hetkellä neljä tärkeää hyökkääjää, kun poissa on Elmeri Kaksonen, Anssi Löfman, Topi Nättinen ja viimeksi loukkaantui äärimmäisen tärkeä 1-2 ketjun pelaaja Ahti Oksanen. Lisäksi sivussa on vielä pitkäaikaispotilas Roy Radke, joten tuloksentekovastuu jakautuu nyt aika pienelle porukalla. Onneksi joukkueesta on löytynyt vastuunkantajia ja esimerkiksi Joni Nikko on viime aikoina ollut hyvällä pelipäällä. Nyt, kun mies on saanut olla terveenä pelaa Nikko elämänsä parasta kiekkoa ja tulokset puhuvat myös puolestaan. Nikko on kunnostautunut erityisesti tärkeiden maalien tekijänä, sillä mies on tehnyt joulukuussa SaiPan molemmat voittomaalit Tapparaa ja HPK:ta vastaan. Juuri tällainen pelaaja, joka pystyy laukaisemaan pienen kipsin tekemällä joukkueelle esimerkiksi juuri sen tärkeän avausmaalin on todella kullanarvoinen pelaaja joukkueen sisällä.

Embed from Getty Images

Vaikka SaiPa on tehnyt viime otteluissa niukasti maaleja on se pystynyt pelaamaan kohtalaisesti juuri sen takia, että vastapainoksi puolustuspeli on toiminut kiitettävästi vaikka joukkue olisi ollutkin pahassa rummutuksessa, kuten esimerkiksi edellisessä ottelussa HPK:ta vastaan, jonka joukkue voitti juuri loistavan ja uhrautuvan puolustuspelin ansiosta. Tänään sitten nähdään jatkuuko joukkueen hyvä ja uhrautuva puolustuspeli myös Kouvolassa vai onko heikko vieraspelaaminen edelleen päällä, joka tuntuu olevan jo kirous joukkueen tuloksissa, sillä SaiPa on pelannut välillä hyvääkin kiekkoa vieraissa saamatta siitä kuitenkaan palkintoa pisteiden muodossa.

Embed from Getty Images

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.