SM-liigassa saatiin tänään kovia uutisia, kun JYP tiedotti Eric Perrinin paluusta Jyväskylään ja JYP:n paitaan. JYP:n ja Perrinin sopimus on vuoden mittainen ja samalla seura tiedotti, että tuleva kausi on myös Perrinin uran viimeinen eli mies päättää komean uransa näin ollen Jyväskylässä. Perrin on pelannut JYP:ssä aikaisemmin yhteensä kuusi kautta joista viisi putkeen vuosina 2010-2015. Kolme edellistä kautta kanadalainen pelasi TPS:n riveissä, mutta halusi nyt palata takaisin Jyväskylään.
Perrin voitti aikaisemmalla visiitillä JYP:ssä Suomen mestaruuden keväällä 2012 sekä European Trophyn heti seuraavana vuonna 2013. Perrin toimi myös JYP:ssä kapteenina kolmella viimeisellä kaudellaan 2012-2015.
Viime kaudella Perrin teki kovaa jälkeä SM-liigassa, kun 50 otteluun syntyi tehot 23+20, joten ei ihme, että JYP halusi miehen takaisin Keski-Suomeen.