Scroll Top

Jääkiekko – Saku Koivusta TPS:n kehitysjohtaja – Sami Salo mukana liigajoukkueen valmennusryhmässä

TPS.svg

NHL:ssä pitkän uran tehnyt sekä maajoukkuekapteenina toiminut Saku Koivu on osa TPS:n uutta urheilun johtoryhmää. Koivun ohella ryhmään kuuluu urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki sekä valmennuspäällikkö Mika Suoraniemi. Koivun on tarkoitus toimia TPS.ssä Antero Niittymäen apuna, joka on ollut viimeiset kaksi vuotta TPS:n urheilutoimenjohtaja.

Koivun rooli on toimia TPS:n kehitysjohtajana ja hän vastaa jatkossa seuran A-, B- ja C -ikäisten yksilöiden kehittämisestä. Ennen uutta pestiään Koivu ehti toimia valmentajana TPS:n juniorikiekossa.

Embed from Getty Images

 

Kalle Kaskinen TPS:n päävalmentajaksi myös kokenut Sami Salo valmennusryhmään

TPS julkisti tiistaina, että joukkueen uutena päävalmentajana aloittaa Kalle Kaskinen. Tällä kaudella mies valmensi TPS:n  A -junioreita, mutta sitä edeltäneet kaksi kautta Kaskinen toimi apuvalmentajana Jokereiden KHL -joukkueessa. Tällä kaudella Kaskinen oli myös A-maajoukkueen valmennustiimissä syksyn World Cupissa, jonka lisäksi mies lähtee  maajoukkueen mukana myös perjantaina käynnistyvään MM -turnaukseen.

Embed from Getty Images

TPS julkisti tilaisuudessa myös muun valmennustiimin. Viime kauden valmennusryhmästä jatkavat Kimmo Rintanen sekä maalivahtivalmentaja Fredrik Norrena. Uutena nimenä valmennusryhmässä aloittaa kokenut NHL ja maajoukkuepelaaja Sami Salo. Salo toimi päättyneellä kaudella Suomen alle 20 -vuotiaiden maajoukkueen valmennusryhmässä.

Lisäksi TPS:n valmennustiimissä on videovalmentaja Mikael Tolkki ja fysiikkavalmentaja Timo Kujanen.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.