Mestareiden liiga on viime vuosina ollut tukevasti Euroopan suurseurojen hallussa. Viimeisen 12 vuoden aikana Barcelona on voittanut Champions Leaguen neljästi ja Espanjan toinen jättiläinen kolmesti. Näiden lisäksi Bayern Munchen, Manchester United, Chelsea, AC Milan ja Inter Milan ovat voittaneet kerran.
Uudet joukkueet nousevat mukaan Mestareiden liigan kärkikahinoihin oikeastaan vain paisuttamalla itsensä jättiläisluokkaan. PSG on kuluvalla kaudella yksi liigan kovimmista suosikeista, mutta tämä on vaatinut seuralta satojen miljoonien eurojen panostuksen, ja Neymarin sekä Kylian Mbappen kaltaisten supertähtien hankkimisen.
Silloin tällöin pienempikin seura tähdenlennon lailla pääsee kohti Mestareiden liigan kärkeä. Viime kauden komeetta oli Monaco, joka nuorten ja nousevien tähtiensä kanssa pääsi aina välieriin saakka, jossa Italian ykkösjoukkue Juventus kuitenkin oli parempi. Menestyskauden jälkeen Monacolle kävi se tavallinen tarina, tähtipelaajat lähtivät muualle kovilla siirtosummilla.
Keskiviikko-iltana pelattiin Mestarien Liigassa E-H lohkojen ensimmäisen kierroksen ottelut. Eiliseen tapaan tänäänkin tehtiin maaleja runsaasti.
Illan aikana pelasi kolme englantilaistaseuraa Manchester City, Tottenham ja Liverpool. Näistä Man City teki vakuuttavimman esityksen voitettuaan vieraissa Feyenoordin selvin 4-0 luvuin. Maaleista vastasi John Stones kahdesti, Sergio Aguero ja Gabriel Jesus. Myös Tottenham pelasi hienosti voitettuaan kotona kovassa H-lohkossa Dortmundin 3-1. Joukkueen ykköshyökkääjä Harry Kane oli ottelun sankari tehtyään kaksi maalia.
Kolmas brittiseura Liverpool näytti pitkään ottavan voiton Roberto Firminon ja Mohamed Salahin maaleilla, mutta vain 15 minuuttia ennen loppua Joaquin Correa tasoitti loppulukemiin 2-2 tuoden espanjalaisille tärkeän vieraspisteen.
Hallitsevana mestarina kauteen lähtevä Real Madrid aloitti odotetun vahvasti kaadettuaan pienen kyprosilaisen APOEL:in 3-0. Realin maaleista vastasi Cristiano Ronaldo kahdesti ja Sergio Ramos, joka teki saksipotkulla.
Illan suurin yllätys koettiin Ukrainassa Shakhtar Donetskin voitettua Napolin 2-1. Voittomaalista vastasi Facundo Ferreyra. Muissa otteluissa RB Leipzig-AS Monaco ja Maribor-Spartak Moskova päättyivät 1-1 tasapeliin ja Besiktas otti 3-1 vierasvoiton Portosta.
Alkulohkojen toinen kierros pelataan kahden viikon päästä.
Illan otteluiden tulokset
Liverpool – Sevilla 2-2 (2-1)
5 min 0-1 Ben Yedder
21 min 1-1 Firmino
37 min 2-1 Salah
72 min 2-2 Correa
90+4 min Gomez, punainen kortti
Maribor – Spartak Moskova 1-1 (0-0)
60 min 0-1 Samedov
85 min 1-1 Bohar
Shakhtar Donetsk – Napoli 2-1 (1-0)
16 min 1-0 Taison
58 min 2-0 Ferreyra
72 min 2-1 Milik, rp
Feyenoord – Manchester City 0-4 (0-3)
2 min 0-1 Stones
10 min 0-2 Aguero
25 min 0-3 Gabriel Jesus
63 min 0-4 Stones
FC Porto – Besiktas 1-3 (1-2)
13 min 0-1 Talisca
21 min 1-1 Tosic, oma maali
28 min 1-2 Tosun
86 min 1-3 Babel
RB Leipzig – AS Monaco 1-1 (1-1)
33 min 1-0 Forsberg
35 min 1-1 Tielemans
Real Madrid – APOEL 3-0 (1-0)
12 min 1-0 Cristiano Ronaldo
51 min 2-0 Cristiano Ronaldo, rp
61 min 3-0 Sergio Ramos
Tottenham – Dortmund 3-1 (2-1)
4 min 1-0 Son
11 min 1-1 Yarmolenko
15 min 2-1 Kane
60 min 3-1 Kane
90+2 min Vertonghen, punainen kortti