Scroll Top

Real Madrid ja Liverpool jatkoon Mestarien Liigassa

UCL-mestarien-liiga

Mestarien Liigassa pelattiin tiistaina kaksi ensimmäistä neljännesvälierien toisia osaotteluita. Illan aikana ratkesi ensimmäiset jatkoonmenijät kahdeksan joukkoon.

Pariisissa PSG lähti jahtaamaan Real Madridia hävittyään ensimmäisessa osassa vieraissa 3-1. Kotijoukkue joutui lähtemään otteluun ilman maailman kalleinta pelaajaa Neymaria, joka viikko sitten loukkaantui. Ensimmäinen puoliaika ei tarjonnut kovinkaa paljon. Vaikka PSG:llä oli parempi pallonhallinta niin Realilla ei ollut mitään hätää.

Toisen puoliajan alussa Cristiano Ronaldo vei puskullaan vieraat johtoon Lucas Vazquezin syötöstä, kun ottelua oli pelattu 52 minuuttia. PSG:n urakka vaikeutui entisestään, kun Marco Verratti otti 66 minuutilla punaisen kortin toisen keltaisen myötä. Siitä huolimatta vain viisi minuuttia myöhemmin Edinson Cavani tasoitti hieman onnekkaasti kulmapotkusta. Realin maalinedustalla käynnistynyt flipperipallo osui Cavanin pohkeeseen, josta se meni maaliin.

Otteluparin lopullinen ratkaisu tuli vain kymmenen minuuttia ennen loppua, kun Casemiron laukaus pomppi onnekkaasti yli PSG:n maalivahdin Alphonse Areolan. Real Madrid voitti lopulta 2-1 ja eteni puolivälieriin yhteismaalein 5-2.

Illan toisessa ottelussa kohtasivat Liverpool ja Porto. Vierasjoukkue Porto oli tekemättömän paikan edessä hävittyään ensimmäisen osan peräti 5-0. Englannissa pelattu toinen osa päättyi tasan 0-0 ja Liverpool eteni kahdeksan joukkoon yhteisemaalein 5-0.

Huomenna ohjelmassa on kaksi ottelua.

 

Illan otteluiden tulokset

PSG – Real Madrid  1-2 (0-0)

52 min 0-1  Cristiano Ronaldo

66 min  Verratti, PSG, punainen kortti

71 min 1-1  Cavani

80 min 1-2  Casemiro

 

Real Madrid jatkoon yhteismaalein 5-2

 

 

Liverpool – Porto  0-0 (0-0)

 

Liverpool jatkoon yhteismaalein 5-0

 

 

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.