Scroll Top

Olympialaiset 2018 – Lajiesittelyssä jääkiekko

Olympialaiset Peyochang Etelä-Korea 2018

Embed from Getty Images

Alkuvuoden isoin ja odotetuin urheilutapahtuma, Pyeongchangin talviolympialaiset, pyörähtää käyntiin Helmikuun alussa. Tänään Geemedian lajiesittelyvuoron saa jääkiekko.

Historiaa, NHL:n vetäytyminen turnauksesta, Suomen menestys

Olympiajääkiekko on ollut mukana ohjelmistossa jo vuodesta 1920 (naiset vasta v. 1998) lähtien, joskin NHL-jääkiekkoilijat pääsivät ensimmäistä kertaa mukaan vasta vuoden 1998 Naganon olympialaisiin. Viisissä peräkkäisissä olympialaisissa mukana ovat olleet kiekkomaailman parhaat pelaajat, mutta tänä vuonna heitä ei olympiajäillä nähdä. NHL-pelaajien poisjääminen johtuu pitkälti raha-asioista, kun viime vuosina pelaajien rahoituksen kisoihin hoitanut IOC ei aio enää toimia maksajana. Lisäksi NHL-seuratkaan eivät puoltaneet pelaajien päästämistä olympialaisiin, sillä joukkueet haluavat välttyä turhilta loukkaantumisilta keskellä NHL-kautta.

Vuoden 2014 Sotshin olympialaisissa Leijonat onnistui kaatamaan tähtinimiä vilisevän USA:n joukkueen jääkiekkoikoni Teemu Selänteen maajoukkueuran päättäneessä pronssikamppailussa peräti 5-0. Sotshin olympiapronssin lisäksi miesten jääkiekkomaajoukkue on voittanut historian saatossa kaksi hopeaa ja kolme pronssia. Suomen kaulaan ripustettiin pronssiset mitalit myös Sotshin kisoja edeltäneissä Vancouverin olympialaisissa, joten joukkue hakee nyt kolmatta peräkkäistä olympiamitalia tulevista Etelä-Korean kisoista.

Embed from Getty Images

Kaksi edellistä miesten olympiaturnausta on päättynyt Kanadan voitonjuhliin ja maa pitää myös piikkipaikkaa eniten mitaleja olympiajäillä keränneenä joukkueena 15 mitalinsa turvin.

Myös naisissa kaava on ollut samantapainen. Kanada on onnistunut marssimaan neljästi peräjälkeen olympiakultaan. Mitalitaulukossa Yhdysvallat ja Kanada jakavat kärkipaikan viidellä olympiamitalilla, Ruotsilla ja Suomella mitaleja olympiajäiltä on kaksi.

Lohkot ja sarjajärjestelmä

Miesten turnaus pelataan 12 maan turnauksena kolmessa neljän joukkueen lohkossa. Pelipaikkoina toimivat Gangneung Hockey Centre sekä Kwandong Hockey Centre. Suomi on sijoitettu C-lohkoon yhdessä Ruotsin, Saksan ja Norjan kanssa. A-lohkossa pelaavat puolestaan Kanada, Sveitsi, Tshekki sekä isäntämaa Etelä-Korea. B-lohkossa jatkopaikasta taistelevat Yhdysvallat, Slovakia, Slovenia sekä puolueettomina olympialipun alla esiintyvät venäläiskiekkoilijat. Suoraan puolivälieriin etenee neljä joukkuetta, jokaisen lohkon voittajat sekä paras lohkokakkonen. Muut kahdeksan joukkuetta pelaavat pudotuspelit neljästä jäljellä jääneestä puolivälieräpaikasta. Miehet aloittavat urakkansa 15. päivä, ja kultamitalit ripustetaan voittajajoukkueen kaulaan 25. päivä pelatussa loppuottelussa. Suomi saa avausottelussaan vastaansa Saksan.

Embed from Getty Images

Naisten turnauksessa kahdeksan joukkuetta jaetaan kahteen lohkoon. Suomen naisleijonat saavat alkulohkossa (A-lohko) vastustajikseen Yhdysvallat, Kanadan sekä puolueettomina olympialipun alla pelaavat venäläiskiekkoilijat. Toisessa lohkossa tietään puolivälieriin raivaavat Ruotsi, Sveitsi, Japani ja Etelä-Korea. A-lohkoon on sijoitettu IIHF:n rankingin perusteella turnauksen neljä parasta maata ja kyseisen lohkon kaksi parasta jatkavat suoraan välieriin, kun taas 3. ja 4. sijoittuneet pelaavat B-lohkon kahta parasta maata vastaan puolivälierissä. Ensimmäiset ottelut pelataan 10. päivä, ja loppuottelu on ohjelmassa 22. päivä. Suomen taival olympiajäillä alkaa ottelulla Yhdysvaltoja vastaan.

Geen mitalisuosikit

Miehet

Miehissä tasoerot huippumaiden välillä ovat tänä vuonna huomattavasti pienemmät NHL-pelaajien poisjäämisen seurauksena, mikä tekee mitalikandidaattien arvioimsestakin astetta hankalemman. Mitalisuosikeiksi voidaan luetella kuitenkin tuttuun tapaan Yhdysvallat, Kanada, Ruotsi, Suomi sekä Venäjän olympiaurheilijat. Kuten mainittua, tähtisikermiä ei tällä kertaa pelikentillä nähdä, joten käytännössä jokaisella viidellä joukkueella on paperilla saumat olympiakultaan. Viihdearvoltaan kisat eivät yletä edellisten tasolle, mutta toisaalta sinivalkoisin värilasein katsottuna Suomen mahdollisuudet kultaan ovat tällä kertaa paremmat, kun yksikään joukkue ei nouse ylitse muiden huippuyksilöillään.

Suomen, Ruotsin ja Venäjän joukkueet Pyeongchangin talviolympialaisiin ovat vielä julkaisematta, mutta rostereista saatiin jo osviittaa kahdessa EHT-turnauksessa viime vuoden puolella. NHL-apuja ei ole odotettavissa, joten KHL, SHL sekä muut Euroopan kiekkosarjat näyttelevät isoa osaa pelaajavalinnoissa.

Embed from Getty Images

Suomen joukkueen pohja rakentuu pitkälti KHL-pelaajista, kuten muidenkin kärkimaiden. Mitä todennäköisemmin valinnat saavat myös seurajoukkueissaan erittäin hyvin esiintyneet 18-vuotiaat Eeli Tolvanen sekä Miro Heiskanen. Todennäköistä on myös, että turnauksessa Suomen joukkueen kokeneimpana kehäkettuna nähdään täksi kaudeksi Sveitsiin siirtynyt, 609 ottelua NHL-jäilläkin uurastanut Lauri Korpikoski. Geemedia uskoo, että kilpailukykyisestä joukkueesta huolimatta Leijonien seinä tulee vastaan välierissä ja joukkue pelaa kolmatta kertaa putkeen pronssisesta mitalista.

Ruotsin joukkueen takalinjoilla nähdään mahdollisesti koko kisojen mielenkiintoisin ilmestys, vasta 17-vuotias superlupaus Rasmus Dahlin, jota on luonnehdittu moneen otteeseen koko 2010-luvun lupaavimmaksi puolustajaksi. Joukkueessa nähdään vahva KHL- sekä SHL-edustus. Dahlinin johdolla Ruotsi taistelee tosissaan finaalipaikasta ja sen tuleminen ei ole mitenkään tuulesta temmattua, mikäli Tre Kronorin päävalmentaja Rikard Grönborg saa luotsattua joukkonsa tehokkaaseen lentoon.

Embed from Getty Images

Joulukuussa EHT-kotititurnauksessaan vakuuttavaa jälkeä päävalmentaja Oleg Znarokin johdolla tehnyt Venäjä on ruotsalaisten tapaan potentiaalinen ehdokas nappaamaan loppuottelupaikan. Olympialipun alla olympialaisissa pelaavien venäläiskiekkoilijoiden joukkueen tukiranka rakentuu todennäköisesti yksinomaan SKA:n sekä TsSKA:n seurajoukkueiden pelaajista. Geemedia arvioi, että joukkue nähdään loppuottelussa Helmikuun lopulla.

Kanada sekä Yhdysvallat ovat jo julkistaneet omat joukkueensa olympialaisiin. Yhdysvaltojen joukkueeseen pääset tutustumaan tästä ja Kanadan joukkueeseen tästä.

Yhdysvaltain joukkue lähtee hakemaan parannusta heikosti sujuneiden Sotshin olympialaisten jälkeen. Kanada puolestaan tavoittelee kolmatta peräkkäistä olympiakultaa. Jos Kanada saa jokaisesta pelaajastaan parhaan terän irti, Geemedian silmissä Kanada on todennäköinen finaalivastustaja Venäjän joukkueelle.

Embed from Getty Images

USA:n olympiataipaleelle voi tulla tälläkin kertaa karu päätös. Paikka välierissä vaatisi jo isoja ponnisteluja.

Loppuottelu: Kanada – Venäläiset olympiaurheilijat

Pronssiottelu: Ruotsi – Suomi

Naiset

Naiset ovat pelanneet viidet olympiaturnaukset ja neljä kertaa finaalikaksikkona on nähty Kanada ja Yhdysvallat. Ainoastaan vuoden 2006 Torinon kisoissa Ruotsi pystyi rikkomaan tämän kaksikon, kun Yhdysvallat jäi pronssille. Kanada hakee Pyeongchangista jo viidettä perättäistä olympiakultaa.

Kahdeksan vuotta sitten Vancouverin kisoissa Suomen kaulaan ripustettiin pronssimitalit, kun Naisleijonat kaatoivat Ruotsin. Myös tänä vuonna mitalitaistossa Suomen joukkueella on sanansa sanottavana.

Embed from Getty Images

Perinteistä finaaliparia on tänäkään vuonna vaikea rikkoa, ja siksi loppuottelussa nähdään tuttuun tapaan Kanadan ja USA:n välinen taistelu.

Sveitsi nappasi Sotshista mukaansa hieman yllättäen historiansa ensimmäisen olympiamitalin pronssin muodossa. Tänä vuonna Geemedia uskoo pronssikamppailusta tulevan miesten tapaan Suomen ja Ruotsin välinen kahden pohjoismaan taisto, jossa Ruotsi varmasti janoaa tauon jälkeen takaisin mitalikantaan.

Loppuottelu: Kanada – USA

Pronssiottelu: Suomi – Ruotsi

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.