Blackhawksin, Islandersin ja Jetsin taaperrus jatkui keskiviikon vastaisena yönä samaan tahtiin, mitä joukkueilta oli nähty aikaisemmilla kierroksilla. Kahden ensimmäisen häviten ottelunsa selvästi, ja Jets taistelun jälkeen jatkoajalla. Kaikkien joukkueiden yhteiseen mahalaskuun on eriäviä syitä, mutta varsinkin Islandersin ja Chicagon huono vire nostattaa kysymyksiä ilmaan. Tauon jälkeen kun yhdenkään joukkueen kohdalla ei voida puhua mistään otteluruuhkasta.
Chicagon peli oli varsinkin luvattoman heikkoa, häviten Wildille laukaukset 43-24. Chicagon tilannetta vaikeuttaa entisestään vieraspeliputki, joka päättyy vasta 8. päivä pelattavaan St.louis otteluun. Joel Quennevillellä on varmasti paljon pohdittavaa, jotta kurssi saataisiin käännettyä jälleen ylöspäin.
Tauon aikana tehty harjoittelu on varmasti osaksi kärsinyt avainpelaajien puututtua rosterista, mutta ihan kaikkea ei voi senkään syyksi laittaa. Central-divisioonan tilanne kun alkaa vääjäämättä kiristyä, johtuen Minnesotan hyvästä vireestä, jonka Chicago sai todeta yön pelissä. Nähtäväksi jää, miten joukkue saa itsensä kasattua muutaman välipäivän aikana.
Seuraava peli toista kompuroivaa joukkuetta eli Jetsiä vastaan onkin oiva paikka näyttää heidän tasonsa ennen matkaa St.louisiin. Joukkue on kuitenkin varustettu kovan kaliiberin pelaajilla, eikä kokemuksesta ole puutetta, joten on mielenkiintoista nähdä löytyvätkö lääkkeet pelin oleelliseen parantumiseen. Johtavien pelaajien täytyy ottaa itseään niskasta kiinni. Patrick Kanekin taitaa olla vielä All-Star pelin lumoissa, jos viime yön tilastoja katsoo. Tehotilaston osoittaessa -2 ja vaivaista yhtä vetoa maalia kohti 18:34 jää-ajalla.
Islanderskin on kärsinyt avainpelaajien poissaoloista ja varsinkin hyökkääjä Kyle Okposon loukkaantuminen heikentää joukkueen iskukykyä olennaisesti vielä tulevien viikkojen ajan. Hyökkääjä kärsii silmävammasta, joten paluun aikataulua on turha ruveta arvailemaan. Toiseksi parhaan pistemiehen poissa-olo ei todellakaan tule
helpottamaan joukkueen savottaa ellei John Tavaresin, Mikhail Grabovskin ja Ryan Stroemen takaa löydy lisää vastuunkantajia.
Ajoittain väläytellyt Anders Lee esimerkiksi iski tehot 2+0 Panthersia vastaan ja on oiva esimerkki siitä, mitä Islanders tulee tarvitsemaan jatkossa. Muuten syöksyliito jatkuu ja hyvin alkanut kausi on vaarassa päättyä playoffien ulkopuolelle jos tason nostoa ei näy koko joukkueen sisällä. Joukkueella on vahva kotisaldo 17-6-0 joka kestää hyvin vertailun muiden idän joukkueiden kanssa. Vieraspeli tosin joutuu testiin loppuviikon ollessa pelkästään vieraspelejä (PHI, BOS, BUF).
Winnipegin jatkoajalla kärsittyä tappiota Vancouverille voidaan pitää pienenä voittona, sillä ero joukkueiden välillä kutistui vain yhdellä pisteellä. Vireeseen nähden kuitenkin tilanne on tiukentumassa, koska juuri Vancouverille ja Calgarylle kärsityt tappiot ovat pahinta myrkkyä joukkueelle.
Ottaen huomioon että joukkueet ovat kahden pisteen sisällä ja näiden takana vielä Minnesota joka on päässyt mahtavaan vireeseen tauon molemmin puolin. Maalivahtitilanne Jetsissä on varsinkin pahasti auki Andrew Hutchinsonin jouduttua tekemään tilaa edellisessä pelissä Calgaryä vastaan Ondrej Pavelecille, joka oli jämähtänyt penkin puolelle viime peleissä. Vancouverin tasoitusmaali oli luvattoman helppo ja syö varmasti jo valmiiksi kärsinyttä joukkueen, sekä maalivahdin itseluottamusta.