Mestarien Liigassa pelattiin keskiviikkona kaksi puolivälierien ensimmäistä osaottelua.
Anfieldissa kohtasivat brittiseurat Liverpool ja Manchester City. Kotijoukkue Pool nujersi Valioliigaa johtavan Man Cityn ensimmäisellä puoliajalla. Maalitehtailun avasi 12.minuutilla Mohamed Salah, joka johtaa maalipörssiä Valioliigassa. Toinen maali tuli kymmenen minuuttia myöhemmin, kun Alex Oxlade-Chamberlain osui tarkalla noin 25 metrin kaukolaukauksella. Kolmannen maalin iski reilun puolen tunnin kohdalla Sadio Mane vastahyökkäyksen päätteeksi puskullaan.
Toisella puoliajalla Man City otti hallinnan itselleen, mutta Poolin puolustus kesti hienosti vastustajan hyökkäykset. Liverpool otti 3-0 voitollaan vahvan otteen välieriin.
Barcelona odotettuun kotivoittoon, Roma teki kaksi omaa maalia
Illan toinen ottelu käytiin Barcelonassa, jonne vieraaksi saapui AS Roma. Barca sai apua Romalta, kun ensimmäisellä puoliskolla Daniele De Rossi ja jälkimmäisellä jaksolla Konstantinos Manolas tekivät omat maalit. Tunnin kohdalla toppari Gerard Pique vei kotijoukkueen 3-0 johtoon.
Viimeisen kympin aikana molemmat osuivat vielä kerran. Ensin Edin Dzeko teki vierailijoiden ainoan osuman ja Luis Suarez iski 87. minuutilla loppunumeroiksi 4-1.
Toiset osaottelut pelataan ensi viikolla.
Illan otteluiden tulokset
Liverpool – Manchester City 3-0 (3-0)
12 min 1-0 Salah
21 min 2-0 Oxlade-Chamberlain
31 min 3-0 Mane
Barcelona – AS Roma 4-1 (1-0)
37 min 1-0 De Rossi, oma maali
55 min 2-0 Manolas, oma maali
59 min 3-0 Pique
80 min 3-1 Dzeko
87 min 4-1 Suarez